test

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajana toimit 2-5 -vuotiaiden ryhmässä Auroran päiväkodissa. Meillä sinua odottaa kehittämismyönteinen ja keskusteleva tiimi, jossa voit rohkeasti tuoda omat vahvuutesi esiin. Toimintamme lähtökohta on positiivisessa pedagogiikassa ja lapsen arvostavassa kohtaamisessa.

Auroran päiväkodissa toimii kuusi lapsiryhmää. Henkilöstöömme kuuluu kahdeksan varhaiskasvatuksen opettajaa ja 12 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkotimme sijaitsee Lippajärvellä keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä.

Kaikessa toiminnassamme edistämme kestävää kehitystä, ohjaten lapsia kohtuulliseen ja vastuulliseen elämäntapaan.

Työpaikan nimi: Auroran päiväkoti
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme positiivista työotetta.

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, digitaalinen kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/auroran-paivakoti

Tutustu työnantajaan
  • Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran läntinen varhaiskasvatus, Päiväkodit
  • TyöpaikkaMääräaikainenKokoaikatyöTyösuhde
  • ESPOO-03-2644-21
  • 17.12.2021 tai sopimuksen mukaan - 23.6.2022
  • Tehtäväkohtainen palkka: 2215,06 €/kk
  • 9.12.2021 - 16.12.2021 15:45
  • VarhaiskasvatusOpetus- ja kulttuurialaEspooUusimaa

Yhteystietomme

Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Mari Frilund, p. 040 636 9797

Lisätietoja

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran läntinen varhaiskasvatus, Päiväkodit

Erilaisia urapolkuja ja mahdollisuuksia kehittymiseen ja kasvuun. Luotettava ja vakaa työnantaja, jolle työntekijöiden hyvinvointi on sydämen asia. Kuulostaako hyvältä? Tule töihin Espoon kaupungille!

Espoo on vireä, kehittyvä ja viihtyisä kaupunki, jossa koko perheen on hyvä asua ja kasvaa. Tarjoamme sinulle työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä maan parhaiden osaajien joukossa, oli ammattiryhmäsi mikä tahansa. Meillä on töissä itseään kehittäviä ja sekä työstään että elämästään nauttivia ammattilaisia.

Työyhteisömme ovat monimuotoisia, kannustavia ja vastaanottavia. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut, jotka tukevat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja jaksamista.

Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa espoolaista väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys – kaupungin työntekijänä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Yhdessä me luomme espoolaisille hyvä arjen, joka päivä – itseämme unohtamatta.


Osoite: Lippajärventie 44, 02940 Espoo
Espoon kaupunki - Rökfri arbetsplats Espoon kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare

Rekommenderade jobb