Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Haemme Lohjan kaupungin alueelle varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa Mäntynummen ja Nummen alueelle ajalle 4.1.-31.10.2021.

Tehtävään valittu kiertää sovitusti alueella lapsiryhmissä ja tulee olla myös valmis siirtymään ryhmästä toiseen, mahdollisesti päiväkodista toiseen jopa työpäivän aikana. Työtä tehdään 0-6 vuotiaiden lapsiryhmissä.

Alueeseen kuuluvat Mäntynummen yhtenäiskoulun esiopetus, Avoin päiväkoti Pirtti, Päiväkoti Oravainen, Perttilän päiväkoti, Perttilän koulu ja Luonto esiopetus, Lehmijärven ja Pullin koulun esiopetus, Koisjärven päiväkoti, Muijalan päiväkoti ja esiopetus, Päiväkoti Onnen Omena ja Päiväkoti Metsätähdet.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään kuuluvat hoito- ja kasvatustehtävät varhaiskasvatuksen lapsiryhmissä. Tavoitteena on mahdollistaa lapsille aikuisten läsnäolo, huomio ja tuki erilaisissa/muuttuvissa varhaiskasvatusarjen tilanteissa.

Tehtävään valitulta odotetaan hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, nopeaa uusien asioiden omaksumista ja kykyä sietää muutoksia. Tehtävässä edellytetään oman auton käyttömahdollisuutta.

Kelpoisuutena tehtävään on soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto:
- lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettu lähihoitajan tutkinto
- lastenohjaaja (lapsi- ja perhetyön perustutkinto)
- ennen lain voimaantuloa (1.8.2005) suoritettu tehtävään soveltuva kouluasteinen sosiaali- tai terveydenhuoltoalan ammatillinen tutkinto tai tutkinto, joka on antanut kelpoisuuden sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen 804/1992 5 §:ssä tarkoitettuihin tehtäviin asetuksen siirtymäsäännösten nojalla:
- lastenhoitaja
- päivähoitaja
Hakijalta edellytetään Valviran rekisteröitymistodistusta.

Palkka on 2190,27 €/kk, KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on puolet työsuhteen kestosta. Valitun on esitettävä Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n Lohjan toimipisteen todistus terveydentilastaan. Lisäksi on esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut pidetään 4.12.2020 klo 8.30-14.00.

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Salla Valkama, salla.valkama@lohja.fi, puh. 044 374 5500
Sari Jeskanen, sari.jeskanen@lohja.fi, puh. 044 374 0170
Lasse Aumala, lasse.aumala@lohja.fi, puh. 044 374 0171 (tavoitettavissa 19.-30.11.20)

Lohjan kaupunki on savuton työnantaja.

Tutustu työnantajaan

Pyydämme jättämään ensisijaisesti sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi määräaikaan mennessä. Voit myös toimittaa kirjallisen hakemuksen 30.11.2020 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Lohjan kaupunki/Lohja rekry, PL 71, 08101 Lohja. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta. Kuoreen tunnus LOH-09-329-20.

Lohjan kaupunki, Alle kouluikäisten ja heidän perheidensä peruspalvelut
Osoite: Lohja, 08100 Lohja

Lohjan kaupunki - Rökfri arbetsplats