Skip to main content
Allow content Salli sisältö kategoriassa analytics

Hei varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, tervetuloa osaavaan, lämminhenkiseen ja sitoutuneeseen työyhteisöömme uuteen Niittykummun päiväkotiin!

Olemme muuttaneet ihaniin uusiin tiloihin syyskuussa 2023. Nyt saamme vielä ainakin ensi lukuvuodeksi positiiviseen työyhteisöömme yhden vakituisen varhaiskasvatuksen resurssilastenhoitajan. Oletko sinä uusi työkaverimme?

Niittykummun päiväkodilla on monipuoliset tilat Vuoritontuntie 3:ssa Niittykummun uutta koulua vastapäätä. Päiväkodissamme on seitsemän lapsiryhmää. Päiväkodin sijainti on erinomainen, koska se on keskeisellä paikalla erinomaisten liikenneyhteyksien varrella, metroaseman läheisyydessä ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä. Päiväkodillamme on oma suuri ja monipuolinen piha, jossa pienimpien lasten ryhmät on erotettu aidalla muusta pihasta. Ympärillä on luontoa, puistoja ja paljon hyviä retkikohteita.

Erilliset esiopetusryhmämme (2 kpl) toimivat toisessa rakennuksessa Niittyportissa (osoite Niittyportti 3 D), johon on myös loistavat liikenneyhteydet. Niittyportin eskariryhmillä on käytössään entisen koulun aidattu ja iso piha sekä loistavat retkeilymahdollisuudet lähistöllä.

Haemme nyt varhaiskasvatuksen resurssilastenhoitajaa ammattitaitoiseen työyhteisöömme. Tulet toimimaan tulevana toimintavuonna 2024-2025 Vuoritontuntiellä 3-5-vuotiaiden lasten ryhmässä. Tulevaisuudessa tehtäväsi voidaan mahdollisesti siirtää Tapiolan alueen toiseen päiväkotiin.

Varhaiskasvatuksen resurssilastenhoitajana osallistut lapsiryhmän toimintaan, kasvatukseen ja huolenpitoon muun tiimisi kanssa, missä työskentelee lisäksesi kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Tarvittaessa tehtävääsi jaetaan myös toisen 3-5-vuotiaiden lasten ryhmälle. Resurssilastenhoitajan avulla ryhmän tukea tarvitsevien lasten tuki pystytään toteuttamaan paremmin. Työyhteisössämme työskentelee varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, varhaiskasvatuksen opettajia sekä varhaiskasvatuksen sosionomeja.

Niittykummun päiväkodissa työskentelee ammattitaitoisia ja työhönsä sitoutuneita varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Arjen työssä sinua tukevat yhteisön muu henkilökunta ja esihenkilösi. Meillä on talossamme säännöllisesti myös todella taitavat, osaavat ja innostavat kiertävät kieli- ja kulttuuriopettaja sekä laaja-alainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Esihenkilösi on aidosti läsnä työntekijöilleen, aina valmiina auttamaan sekä tukemaan ja haluaa keskittyä työntekijöiden hyvinvointiin, koska teemme tätä työtä yhdessä. Työyhteisössämme vaalimme positiivisuutta, huumoria ja hyvää työilmapiiriä. Meille on tärkeää yhteisöllisyys, työhyvinvointi ja toisten arvostaminen. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä. Jos nämä asiat saavat myös sinut innostumaan, sovit meille erinomaisesti!

Työpaikan nimi ja osoite: Niittykummun päiväkoti, Vuoritontuntie 3, 02200 ESPOO
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen.

Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian!

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus. Tehtävään soveltuva kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto, esim. lastenhoitaja, päivähoitaja ja lähihoitaja (lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelma).

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme lisäksi lämminhenkistä, sensitiivistä sekä positiivista työotetta, jossa lapset kohdataan yksilöllisesti, kunnioittavasti ja lämmöllä. Työskentelemme lasten mielenkiinnon kohteista sekä tarpeista käsin keskittyen lasten osallisuuteen ja kokopäiväpedagogiikkaan. Panostamme erityisesti leikin kehittämiseen ja mahdollistamiseen. Arvostamme lisäksi kestävän kehityksen osaamista ja intoa kehittää sitä päiväkodissamme meidän kanssamme. Tulevaisuuden tärkeänä tavoitteenamme onkin kehittää niin ekologisesti kuin sosiaalisesti kestävää kehitystä entisestään.

Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/varhaiskasvatus/niittykummun-paivakoti

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Milla Kuusela, p. 040 634 3604, etunimi.sukunimi@espoo.fi.

Tietoa organisaatiosta

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimesta varhaiskasvatuksesta. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3000 ammattilaista. Kannustava ilmapiiri, oppivat työyhteisöt ja asiantuntijoidemme tarjoama tuki tekevät työstä meillä mielekästä ja innostavaa. Kehitämme aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa ja toimintatapoja, joten meillä pääset hyödyntämään esimerkiksi uusia digipedagogisia menetelmiä. Tarjoamme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen.

Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!

Sijainti
Vuoritontuntie 3
02230 Espoo

  • Espoon kaupunki - Rökfri arbetsplats
  • Espoon kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare
  • Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
  • Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Esbo Lahtis Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.