Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Vaskikangas - Oulun kaupunki

Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!

Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku.

Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAN vakinainen tehtävä Vaskikankaan päiväkodissa. Tehtävänä on kiertävänä resurssilastenhoitajan toimiminen. Ryhmiä on 8 ja resurssi lastenhoitaja sijaistaa eri-ikäisten ryhmissä.

Etsimme joukkoomme positiivista yhteisöllisen hyvän päivän tekijää.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 28§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon edellytetään lasten ja nuorten suuntautumisopinnot.

Lisäksi hakijalta edellytetään joustavuutta, paineensietokykyä sekä positiivisen pedagogiikan osaamista. Hakijan tulee olla oma-aloitteinen ja kyvykäs tekemään työtä erilaisissa tiimeissä.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/10217/2023. Hakemus on toimitettava 30.11.2023 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

https://www.ouka.fi/oulu/vaskikankaan-paivakoti/etusivu

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Sanna Paukkunen, p. 040 631 4537 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Lisätietoja

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Vaskikankaan päiväkoti

Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi. Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin. Oulun kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Puhaltajantie 2, 90670 Oulu

Rekommenderade jobb