Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuudet - Lempäälän kunta

Haemme varhaiskasvatuksen lastenhoitajia eri mittaisiin sijaisuuksiin, eri puolille Lempäälän kuntaa, tarve sijaisille on ympäri vuoden. Meillä on kohdennettuja hakuja vuoden aikana, mutta mikäli vapaudut käyttöön hakujen ulkopuolella, voit jättää hakemuksen tästä.

Kelpoisuusvaatimuksena on lähihoitajan tutkinto, suuntautumisvaihtoehtona lapset ja nuoret tai tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava tutkinto. Myös lähihoitajiksi opiskelevat voivat ilmoittautua sijaisiksi.

Arvostamme joustavuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja, sensitiivisyyttä lasten kanssa toimiessa, kykyä toimia muuttuvissa tilanteissa sekä vahvaa ammatillista osaamista.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Varhaiskasvatuksen suunnittelija Jenni Ojala
suunnittelija puh. 050 383 9482
Sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)lempaala.fi

Lisätietoja

Lempäälän kunta, Sivistyksen palvelualue, Varhaiskasvatuspalvelut

Lapsuus Lempäälässä - vahva silta tulevaisuuteen "Autamme jokaista lasta kiipeämään omalle vuorelleen, niin korkealle kuin mahdollista, yhteistyössä lasta ympäröivien turvallisten aikuisten kanssa."

Lempäälä on kasvava ja kehittyvä yli 24.000 asukkaan kunta. Kuntastrategiamme visio on Kunta, joka sanoo kyllä. Lempäälä on myönteinen keskustelukumppani, joka saattaa asiat loppuun. Olemme tavoitettavissa, puhumme avoimesti ja löydämme ratkaisut yhdessä.


Osoite: Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä
Lempäälän kunta - Rökfri arbetsplats Lempäälän kunta - Ansvarig sommararbetsgivare Lempäälän kunta - UNICEF en barnvänlig kommun Lempäälän kunta - Vi satsar på orientering Lempäälän kunta - Bra humör arbetsplats

Rekommenderade jobb