Varhaiskasvatuksen opettaja - Keravan kaupunki

Varhaiskasvatuksen opettaja

Keravan kaupungin kasvatuksen ja opetuksen toimialalla on haettavana 2 vakituista

VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN TOIMEA alkaen 5.8.2019.

Tehtävien sijoituspaikka palvelussuhteen alkaessa on Päivölänkaaren päiväkoti.

Päiväkoti sijaitsee rauhallisella pientaloalueella luonnon ja liikuntamahdollisuuksien läheisyydessä. Päiväkotimme muuttuu elokuusta lukien kokonaan päiväkodiksi koululuokkien siirtyessä pois ja nyt haemme lisää varhaiskasvatuksen osaajia.

Keravalla varhaiskasvatuksen keskiössä ovat positiivinen pedagogiikka, laaja-alaisen osaamisen vahvistaminen sekä lasten että vanhempien osallisuus. Varhaiskasvatuksen opettaja toimii oman ryhmänsä pedagogisena johtajana vastaten ryhmän toiminnan suunnittelusta, kehittämisestä sekä arvioinnista yhdessä oman tiiminsä kanssa. Odotamme varhaiskasvatuksen opettajalta kehittävää ja positiivista työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6.luvun mukaisesti.

Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993)
6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.

Vs. päiväkodin johtaja Minna Muurikainen 040318 3393 (etunimi.sukunimi@kerava.fi)

Keravan kaupunki, Kasvatuksen ja opetuksen toimiala, Kasvatus
Osoite: Päivöläntie 16, 04200 Kerava

Kerava on 35 000 asukkaan vireä ja nopeasti kehittyvä kaupunki. Keskeinen sijainti metropolialueella, hyvin hoidettu talous ja osaava henkilöstö ovat tehneet Keravasta yhden Suomen menestyneimmistä kunnista. Kerava on savuton työpaikka. Kasvatuksen ja opetuksen toimialalla työskentelee noin 800 varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen ammattilaista.

Tutustu työnantajaan