Varhaiskasvatuksen opettaja - Nokian kaupunki

Varhaiskasvatuksen opettaja johtaa lapsiryhmänsä toiminnan pedagogiikan toteutumista ja vastaa lapsiryhmänsä toiminnan suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Hän toimii jäsenenä yksikkönsä pedagogisessa ohjausryhmässä ja vastaa osaltaan varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen pedagogiikan toteuttamisesta ja sen kehittämisestä. Varhaiskasvatuksen opettaja toimii oman tiiminsä pedagogisena johtajana. Hän vastaa lapsen henkilökohtaisen varhaiskasvatussuunnitelman sekä ryhmän toimintasuunnitelman laatimisesta, toteutuksesta ja arvioinnista. Hän vastaa lapsen havainnoinnista ja käyttää tarvittaessa eri arviointimenetelmiä sekä vastaa pedagogisesta dokumentoinnista. Varhaiskasvatuksen opettaja osallistuu huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön aktiivisesti ja vuorovaikutteisesti.
Tehtävään valittavan on esitettävä rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Henna Heikkilä
henna.heikkila@nokiankaupunki.fi, p. 044 906 1200

Lisätietoja

Nokian kaupunki, Sivistyspalvelut, Varhaiskasvatus, Alhoniityn päiväkoti

Nokia on kasvava, lähes 35 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, Suomen vetovoimaisimmalla Tampereen kaupunkiseudulla. Nokialla yhdistyvät kaupunkiseudun monipuoliset palvelut sekä pienen kaupungin ihmisläheinen tunnelma. Nokialla voi nauttia kauniista asuinympäristöstä ja ihmisläheisistä palveluista eikä suurkaupungin sykkeeseenkään ole pitkä matka. Alhoniityn päiväkoti on Nokialla ainoa kunnallinen Vihreä lippu -päiväkoti. Meillä on viisi lapsiryhmää ja lapsia noin 100. Olemme mukana Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmassa ja teemme yhteistyötä Tampereen yliopiston kanssa tarjoamalla työssäoppimispaikkoja opiskelijoille. Olemme mukana myös kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa. Nyt haemme joukkoomme varhaiskasvatuksen opettajaa 3-4 -vuotiaiden lasten ryhmään.


Osoite: Laajanojankatu 30, 37130 Nokia

Rekommenderade jobb