Skip to main content
Lediga jobb Arbetsgivarna Meny
  • Haemme Säkylän kunnan varhaiskasvatukseen varhaiskasvatuksen opettajaa/esiopettajaa vakituiseen työsuhteeseen Tuulimyllyn päiväkotiin 17.3.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.

    Etsimme joukkoomme innostunutta ja motivoitunutta varhaiskasvatuksen opettajaa. Arvostamme lapsilähtöistä työotetta ja sitoutumista pedagogiikan kehittämiseen. Arvoperustamme on ilo, rohkaiseminen, turvallisuus ja välittäminen.

    Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat yhteistyössä tiimisi kanssa toiminnan pedagogisesta suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmässä tukenasi toimii toinen varhaiskasvatuksen opettaja sekä yksikön varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Sinulla on myös mahdollisuus olla osana kunnan varhaiskasvatuksen kehittämistyötä.

    Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen työn ja osaavat työkaverit. Meillä huolehditaan siitä, että viikoittaiset tiimipalaverit ja SAK-ajat toteutuvat. Yksikkömme ovat pieniä ja kodinomaisia. Päiväkotien ympärillä oleva luonto tarjoaa hienot puitteet monimuotoiselle toiminnalle kaikkina vuodenaikoina. Kaikki työyhteisömme ovat kehitysmyönteisiä, kannustamme myös henkilöstöä työn sekä toimintatapojen aktiiviseen ja innovatiiviseen kehittämiseen. Maksamme lapsiryhmässä työskentelevälle vaaterahan 100 eur/vuosi. Lisäksi henkilöstöetuihimme kuuluvat Epassi- tai työsuhdepyöräetu, työterveyshuolto, kahvietu, maksuton oikeus nimettyjen kuntosalien käyttöön sekä muuta työhyvinvointia tukevaa toimintaa.

    Pätevyysvaatimuksena on Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto (laki 272/2005, asetus 608/2005). Otamme valinnassa huomioon myös opiskelijat, jotka pätevöityvät kyseisiin tehtäviin 17.3.2025 mennessä. Tällöin valinta on ehdollinen, kunnes pätevyys voidaan osoittaa.

    Tehtäväkohtainen palkka 2 830,53 eur/kk. Lisäksi kelpoisuuslisä varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset täyttävästä tutkinnosta ja kasvatustieteiden maisterin tutkinnosta 1.3.2025 alkaen. Esikouluopettajan lisätyökorvaus 100 eur/kk. Lisäksi tulevat KVTES:n mukainen työkokemuslisä sekä mahdollisesti henkilökohtainen lisä työssä suoriutumisen perusteella. Käytettävä työehtosopimus OVTES, Osio G.

    Hakemukset tulee toimittaa Kuntarekryn kautta pe 28.2.2025 klo 12.00 mennessä, työavain 612106. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

    Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikosrekisterilain mukainen rekisteriote. Tehtävää täytettäessä noudatetaan 4 kk:n koeaikaa.

    Lisätietoja

    http://www.sakyla.fi

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Suvi Elo, puh. 044 457 5286, suvi.elo@sakyla.fi

    Katso myös: www.virtuaalikirja.fi/sakyla

    Tietoa organisaatiosta

    Säkylä on n. 7.000 asukkaan kunta Lounais-Suomessa, Satakunnassa. Vahvuuksiamme ovat Suomen suurin kehittyvä varuskunta, erikoistunut elintarviketuotanto, arvokas luonnonympäristö ja aito yrittäjyys. Säkylän kunta tarjoaa viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön ja uudistusmyönteisen ilmapiirin.

    Sijainti
    Tuulimyllyntie 18
    27800 Säkylä

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb

    Säkylän kunta

    Varhaiskasvatuksen opettaja/esiopettaja, Tuulimyllyn päiväkoti (hakua jatkettu)Sök före28.2.202512:00

    JobbID 612106

    Säkylän kunta, Sivistystoimi

    Varhaiskasvatuksen sijaisuuksiaSök före5.11.202612:00

    JobbID 453919

    Kuntarekry

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.