Skip to main content
test

Esiopetuksessamme on nyt paikka varhaiskasvatuksen opettajalle, jolla on kiinnostusta toteuttaa sekä kehittää esiopetusta yhteistyössä toisen esiopetusryhmän sekä samassa rakennuksessa toimivan koulun kanssa.

Työyhteisömme on kehittämismyönteinen,nuorekas ja huumorintajuinen. Meille on tärkeää pitää yllä hyvää työilmapiiriä sekä huolehtia työhyvinvoinnistamme. Hösmärinpuiston päiväkoti on Vihreä lippu-päiväkoti ja lisäksi meillä on käytössä työvälinenä esimerkiksi Huomaa hyvä, MusaPeda sekä Roihuset.

Koetko tärkeäksi jokaisen lapsen ymmärtämisen ja läsnäolevan vuorovaikutuksen? Jos vastasit myöntävästi, tämä on unelmiesi työpaikka. Hösmärinpuiston päiväkodissa toimii 6 lapsiryhmää. Henkilöstöömme kuuluu 11 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 6 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkotimme sijaitsee Sunassa keskeisellä paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella ja monipuolisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden keskellä.

Kaikessa toiminnassamme edistämme kestävää kehitystä, ohjaten lapsia kohtuulliseen ja vastuulliseen elämäntapaan. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin.

Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuuluvat jokaisen työhön kiinteästi. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat oman tiimisi pedagogiikan toteutumisesta yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Toimit myös tiimisi vetäjänä ja varhaiskasvatusyksikön johtajan pedagogisena työparina ja pääset toteuttamaan vahvaa ammattiosaamistasi yhdessä koko yhteisön kanssa.

Johtamisen hyveinä toteutamme erityisesti kuuntelevuutta ja keskustelevuutta ja hyvinvoiva yhteisö on yhteinen voimavaramme.

Työpaikan nimi ja osoite: Hösmärinpuiston päiväkoti (Hösmärinahde 5, 02760 Espoo)
Työaika: 38 h 15 min/viikko
Tehtävä on vakinainen.

Haku täytetään heti soveltuvan hakijan löydyttyä.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.
Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja hyvää organisointikykyä. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja havainnointikykyä.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys. Meillä pääset rakentamaan yhteiskuntaa aitiopaikalta ja vaikuttamaan kaupunkilaisten arkeen. Tarjoamme työntekijöillemme hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/"

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/hosmarinpuiston-paivakoti

Tutustu työnantajaan
  • Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen eteläinen varhaiskasvatus, Päiväkodit
  • TyöpaikkaVakinainenKokoaikatyöTyösuhde
  • ESPOO-03-1173-22
  • 1.8.2022
  • Tehtäväkohtainen palkka: 2668,74 €/kk
  • OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
  • 11.5.2022 - 25.5.2022 15:45
  • Varhaiskasvatuksen opettajatOpetus- ja kulttuurialaEspooUusimaa

Yhteystietomme

Tehtävästä lisätietoja antaa varhaiskasvatusyksikön johtaja Miia Salermo, p. 0405050966, miia.salermo@espoo.fi

Lisätietoja

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen eteläinen varhaiskasvatus, Päiväkodit

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Haluamme toimia arvostettuna ja luotettavana varhaiskasvatuksen asiantuntijana, jonka toiminta perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Avoin, positiivinen ja kokeileva ilmapiiri, monipuoliset koulutusmahdollisuudet, kehitysmyönteisyys ja laaja pedagoginen asiantuntijaverkosto tekevät työstä meillä mielekästä, kehittävää ja monipuolista. Henkilökuntaamme yhdistää vahva ammattitaito ja ymmärrys varhaiskasvatustyön merkityksellisyydestä.

Tervetuloa osaavaan joukkoomme!


Osoite: Hösmärinahde 5, 02760 Espoo
Espoon kaupunki - Rökfri arbetsplats Espoon kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare

Rekommenderade jobb