Skip to main content
Varhaiskasvatuksen opettaja/kielikylpy - Vasa stad

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa kielikylpyyn määräaikaiseen toimeen Inkerinpuiston päiväkotiin ajalle 1.8.2024-31.7.2025.

Kielikylpy alkaa viisivuotiaana jatkuen esiopetukseen. Tavoitteena on tarjota äidinkieleltään suomenkielisille lapsille mahdollisuus hankkia ruotsin kielen taito. Kielikylvyssä henkilöstö käyttää ruotsin kieltä opetuskielenä ja lapset saavat käyttää sekä suomea että ruotsia.

Etsimme joukkoomme innostuneita, myönteisesti ajattelevia, kannustavia ja sitoutuneita ammattilaisia. Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmän laadukkaan varhaiskasvatuksen suunnittelusta ja pedagogisesta toteutuksesta sekä sen arvioinnoista ja kehittämisestä.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540 / 2018 ) 26 § (75 § siirtymäsäännös) mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään.
Haussa huomioidaan keväällä 2024 valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat. Tutkintotodistus tulee esittää ennen työsopimuksen laatimista. Esiopetuspätevyys katsotaan eduksi.

Ruotsinkieliseen kielikylpyyn haettaessa kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen- ja ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Äidinkielen ollessa ruotsi/ suomi, tulee toisen kotimaisen kielen kielitaidosta esittää kielitodistus. Mikäli äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, tulee kielitodistus esittää molempien kotimaisten kielten osalta.

Edellytämme:
- vahvaa pedagogista työotetta
- aktiivista työskentelyotetta
- hyviä vuorovaikutustaitoja työyhteisön, lasten ja perheiden hyvinvoinnin tueksi
- joustavuutta toimia arjen muuttuvissa tilanteissa
- hyvät digitaaliset taidot

Arvostamme:
- varhaiskasvatuksen tuntemusta
- vahvaa yhteistyöosaamista
- oma-aloitteista, lapsilähtöistä ja kehittävää työotetta

Tarjoamme:
- työn, jossa voit käyttää erilaista osaamistasi ja hyödyntää taitojasi kaikkien parhaaksi ja iloksi
- työyhteisön, joka on digitaalisesti kehitysmyönteinen
- monipuoliset täydennyskoulutus mahdollisuudet

Lisäksi tarjoamme etuja kaupungin palveluihin, työsuhdepyöräedun sekä e-passin kulttuuri-, liikunta ja hyvinvointiedun.

Tehtäväkohtainen palkka on 2785,28€/kk.
Koeaika on kuusi kuukautta.

Tehtävään valitun on ennen työn alkamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote.

Haastattelut pidetään viikolla 22-23.
Haastatteluun kutsutut ottavat mukaansa alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Lisätietoja

http://www.vaasa.fi

Yhteystietomme

Hallinnollinen päiväkodinjohtaja Heli Kemppi puh. 040 091 4456
heli.kemppi(at)edu.vaasa.fi

Tietoa organisaatiosta

Sivistystoimen ammattilaisemme kulkevat vaasalaisten lasten ja nuorten rinnalla päiväkodin portilta koulutien viimeiseen kevätjuhlaan saakka. Osaajiemme ansiosta Vaasassa on tarjolla laaja kattaus laadukkaita kulttuuri- ja kirjastopalveluita, liikunnan riemua ja oivalluksia opistoilla – niin nuorille kuin aikuisille.

Sijainti
Vaasa
65100 Vaasa

  • Vaasan kaupunki - Ansvarig sommararbetsgivare
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Visa allt
    Populäraste kommunerna Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.

     

    Under den här tiden du kan inte logga in på din profil eller skicka ansökningar. Vi beklagar olägenheten!