Hei varhaiskasvatuksen opettaja! Kotkan kaupungin varhaiskasvatuksessa Katariinan päiväkodissa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan työsuhde ajalle 16.7.2025 - 12.3.2026.
Kotkan varhaiskasvatuksessa on esiopetus mukaan luettuna noin 1 750 lasta. Kotkan varhaiskasvatuksessa kannustamme henkilöstöä hyvän huomaavaan pedagogiikkaan. Kotkalainen varhaiskasvatus perustuu pienryhmäpedagogiikkaan ja inklusiiviseen toimintakulttuuriin. Lapsuuden arvostaminen, lasten hyvinvointi sekä perheiden kanssa toteutuva hyvä yhteistyö ja vuorovaikutus ovat työmme lähtökohtia. Pedagogisen toiminnan painopisteenä on lämmin ja kunnioittava vuorovaikutus lasten ja kasvattajien välillä. Kannustamme lapsia liikkuvaan elämäntapaan ja otamme heidät mukaan oman arkensa suunnitteluun. Tutustu tarkemmin Kotkan varhaiskasvatukseen: https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kotkan-kaupunki/varhaiskasvatus/
Katariinan päiväkodissa huomioimme toiminnan suunnittelussa lasten kiinnostuksen kohteet ja ideat sekä leikissä että ohjatussa toiminnassa. Arvostava vuorovaikutus on toimintamme perusta. Meille on tärkeää voida pysähtyä rupattelemaan lasten kanssa heille juuri sillä hetkellä tärkeistä asioista. Pidämme tärkeänä lasten mahdollisuutta leikkiin ja liikuntaan sekä sisällä että ulkona. Päiväkoti sijaitsee Kotkansaarella upeiden retkeilymaastojen läheisyydessä ja lapsiryhmät retkeilevät säännöllisesti lähiympäristössä. Päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää 1-5-vuotiaille lapsille. Päiväkodin tilat ovat nykyaikaiset ja toimivat. Myös piha-alue on monipuolinen ja innostaa lapsia liikkumaan ja leikkimään.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset ovat varhaiskasvatuslain (540/2018, 26 §) tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaan. Opinto- ja työtodistukset on esitettävä haastattelussa. Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuaikana.
Tehtävässä edellytetään tartuntalain 55§:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Tuberkuloosikysely tehdään hakijalle jo hakuvaiheessa. Tuberkuloosikyselynä käytettään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta.
Työaikamuoto on yleistyöaika 38,25 h/vk. Tehtävässä sovelletaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen ote.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti kirjautumalla rekrytointijärjestelmään. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 040 352 4737 (ma-pe klo 7-14). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki, Kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA.
http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/
http://www.facebook.com/kotkankaupunki
Hei varhaiskasvatuksen opettaja! Kotkan kaupungin varhaiskasvatuksessa Katariinan päiväkodissa on haettavana varhaiskasvatuksen opettajan työsuhde ajalle 16.7.2025 - 12.3.2026.
Kotkan varhaiskasvatuksessa on esiopetus mukaan luettuna noin 1 750 lasta. Kotkan varhaiskasvatuksessa kannustamme henkilöstöä hyvän huomaavaan pedagogiikkaan.
Katariinan päiväkodissa huomioimme toiminnan suunnittelussa lasten kiinnostuksen kohteet ja ideat sekä leikissä että ohjatussa toiminnassa. Arvostava vuorovaikutus on toimintamme perusta. Meille on tärkeää voida pysähtyä rupattelemaan lasten kanssa heille juuri sillä hetkellä tärkeistä asioista. Pidämme tärkeänä lasten mahdollisuutta leikkiin ja liikuntaan sekä sisällä että ulkona. Päiväkoti sijaitsee Kotkansaarella upeiden retkeilymaastojen läheisyydessä ja lapsiryhmät retkeilevät säännöllisesti lähiympäristössä. Päiväkodissa on kuusi lapsiryhmää 1-5-vuotiaille lapsille. Päiväkodin tilat ovat nykyaikaiset ja toimivat. Myös piha-alue on monipuolinen ja innostaa lapsia liikkumaan ja leikkimään.
Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset ovat varhaiskasvatuslain (540/2018, 26 §) tai siirtymäsäännöksen (75 §) mukaan. Opinto- ja työtodistukset on esitettävä haastattelussa. Haastattelut voidaan aloittaa jo hakuaikana.
Tehtävässä edellytetään tartuntalain 55§:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Tuberkuloosikysely tehdään hakijalle jo hakuvaiheessa. Tuberkuloosikyselynä käytettään Työterveyslaitoksen laatimaa kyselyä ja tulkintaohjetta.
Työaikamuoto on yleistyöaika 38,25 h/vk. Tehtävässä sovelletaan kolmen (3) kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen ote.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti kirjautumalla rekrytointijärjestelmään. Apua hakemuksen jättämiseen saat numerosta 040 352 4737 (ma-pe klo 7-14). Paperihakemus ja CV on mahdollista lähettää osoitteeseen Kotkan kaupunki, Kirjaamo, PL 205, 48101 KOTKA.
http://www.linkedin.com/company/kotkan-kaupunki/
http://www.facebook.com/kotkankaupunki
päiväkodinjohtaja Irene Sipari-Vilhunen irene.sipari-vilhunen@kotka.fi p. 040 075 0085 ja
varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja Satu Kuparinen satu.kuparinen@kotka.fi p. 040 489 4910
Kotka on eloisa kaupunki meren äärellä, vain reilun tunnin matkan päästä pääkaupunkiseudulta. Kotkan kaupunki pitää reilusti huolta työntekijöistään ja tarjoaa jatkuvasti koulutusta ja monipuolista virkistys- ja työhyvinvointitoimintaa. Kotkassa on komea merellinen asuinympäristö, jonka palkitut puistot tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia. Kotkassa asut aina lähellä palveluita ja Suomenlahden tai Kymijoen rantaa, kohtuuhinnalla. Kotkan kaupunki on savuton työnantaja.
Kotkalaiset ovat ystävällisiä ja lähestyttäviä - ja ylpeitä rakkaasta kotikaupungistaan. Liity rohkeasti joukkoomme! Katso lisätietoja www.kotka.fi
Sijainti
Puistotie 15
48100 Kotka
Kotkan kaupunki
Kotkan kaupunki
Kotkan kaupunki
Kotkan kaupunki
Kotkan kaupunki
Kotkan kaupunki
Kotkan kaupunki
Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.
Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.
Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.
Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.
Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form
browser-warning-description