Varhaiskasvatuksen opettaja, Kuutamon päiväkoti - Esbo stad

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kuutamon päiväkoti

Tehtävän kuvaus: Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävät Kuutamon päiväkodissa. Varhaiskasvatuksen opettajana toimit ryhmäsi pedagogiikan asiantuntijana ja vastaat ryhmän varhaiskasvatuksen suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhdessä tiimisi kanssa. Toimit päiväkodin pedagogisen tiimin jäsenenä yhdessä muiden opettajien kanssa.Päiväkotimme sijaitsee Olarissa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Olemme auki 5.30-22, myös viikonloppuisin. Varhaiskasvatuksen opettajana sinulla on mahdollisuus tehdä myös satunnaisia ilta- ja viikonloppuvuoroja ja olla kehittämässä vuorohoidon pedagogiikkaa uuden vasun suuntaisesti. Olet lämpimästi tervetullut osaksi työyhteisöämme!Palvelussuhde alkaa 12.8 tai sopimuksen mukaan.
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tehtävässä edellytetään kykyä toimia pedagogisena johtajana omassa tiimissä sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Arvostamme sensitiivistä ja projektilähtöistä työotetta. Toivomme, että hakijalla on kokemusta positiivisen pedagogiikan ja pienryhmätyöskentelyn toteuttamisesta. Esiopetuskelpoisuus katsotaan eduksi.

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi-FI/Kasvatus_ja_opetus/Varhaiskasvatus/Varhaiskasvatuksen_toimipaikat/Kunnalliset_paivakodit/MatinkylaOlari/Kuutamon_paivakoti

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Sari Kuittinen 046 877 1552 Tavoitettavissa 29.7 alkaen

Kuutamon päiväkoti
Osoite: Itäportti 1, 02210 Espoo

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle hänen kehitystään vastaavaa toimintaa yhdessä kavereiden kanssa ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa. Espoon kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan