Varhaiskasvatuksen opettaja, Mäkkylän päiväkoti, 2 tehtävää - Esbo stad

Varhaiskasvatuksen opettaja, Mäkkylän päiväkoti, 2 tehtävää

Tehtävän kuvaus: Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävät yli 3 -vuotiaiden ryhmässä Mäkkylän päiväkodissa. Mäkkylässä on neljä ryhmää ja lapsia 72. Päiväkotimme toiminta on vakiintunutta ja meillä on jo pitkät perinteet alkaen vuodesta 1959. Olemme mukava pieni työyhteisö, jossa henkilökunta tuntee toisensa. Päiväkotimme ympäristöstä löytyy myös metsää, jossa lapset käyvät retkeilemässä. Päiväkodistamme on lyhyet yhteydet bussilla erilaisiin ympäristöihin. Alueella on paljon omakotitaloja ja rivitaloja. Olemme pieni oma saareke kehittyvän ja kasvavan Espoon sisällä. Varhaiskasvatus on meille tärkeää ja olemme työssämme kunnianhimoisia. Olet tervetullut tekemään työtä kanssamme!
Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.
Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tehtävässä edellytetään joustavaa ja rohkeaa työtapaa sekä ennakkoluulotonta asennetta.
Arvostamme hyvää ammattitaitoa ja taitoa tulla toimeen lasten, vanhempien ja työkavereiden kanssa.

Varhaiskasvatusyksikön johtaja Kalevi Pesonen 046 8771640 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Mäkkylän päiväkoti
Osoite: Mäkkylänkuja 3 C, 02650 Espoo

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle hänen kehitystään vastaavaa toimintaa yhdessä kavereiden kanssa ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa. Espoon kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan