Varhaiskasvatuksen opettaja

Rahjekadun päiväkoti etsii varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 1.10.2020-31.7.2021.

Haluamme tarjota lapsille turvallisen, oppimiseen innostavan, positiivisen toimintakulttuurin sekä oppimisympäristön. Kehitämme parhaillaan päiväkodin vasta remontoituja toimintaympäristöjä uutta pedagogiikkaa tukeviksi olemalla mukana hankkeessa digiä, liikettä ja ilmiöitä.

Meille lapsi on tärkeä. Hänen ajatuksensa ja mielipiteensä on toimintamme lähtökohta. Lasta arvostava, kuunteleva ja keskusteleva vuorovaikutus on meille tärkeä osa toimintatapaa. Se toteutuu myös työyhteisön ja vanhempien kanssa arjen kohtaamisissa.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä tiimisi ja koko työyhteisön kanssa varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Rahjekadun päiväkoti on tiivis ja monipuolinen, se koostuu kolmesta eri ryhmästä, kahdesta 0-6v. vuotiaiden ryhmistä, avoimesta päiväkodista ja leikkikerhosta. Lapsiryhmässäsi teet työtä yhdessä toisen varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan kanssa. Lisäksi vireään joukkoomme kuuluvat omassa kodissa työskentelevät perhepäivähoitajat.

Rahjekadulla sinua odottaa innokas lasten joukko ja mukavat työkaverit. Arkeemme pääset kurkistamaan kotisivumme blogi osuudessa osoitteessa http://blog.edu.turku.fi/rahjekadunphy/

Rahjekadun päiväkoti sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien vieressä. Bussi numerot 61 ja 12 pysäkit ovat aivan päiväkodin nurkalla. Turun keskustaan on matkaa noin 4 km. Päiväkotimme asettuu metsäiseen saarekkeeseen Naantalin tien ja tien numero 8 väliin, joten kulkeminen omalla autolla, pyörällä tai kävellen on helppoa.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslaki (540/2018) § 26 / § 27.

Tehtävään valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.turku.fi/paivahoito-ja-koulutus/varhaiskasvatus

Tutustu työnantajaan

Päiväkodinjohtaja Mirja Alanko-Nuikkinen p. 050 310 1680 tai mirja.alanko-nuikkinen(a)turku.fi
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Turun kaupunki, Sivistystoimiala, Varhaiskasvatus, Rahjekadun päiväkoti
Osoite: Rahjekatu 5, 20210 Turku

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.