Skip to main content
test
Varhaiskasvatuksen sijaisuudet - Keuruun kaupunki

Tule meille töihin tekemään kanssamme Keuruusta lapsiperheiden paratiisia! Haemme osaajia varhaiskasvatuksen opettajien ja lastenhoitajien sijaisuuksiin. Tarvitsemme jatkuvasti sijaisia myös varhaiskasvatuksen asiantuntijatehtäviin.
Varhaiskasvatuksen ensisijaisena tavoitteena on edistää lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tehtävässä edellytetään hyviä tiimityötaitoja sekä innostusta kehittää varhaiskasvatustoimintaamme yhdessä muun henkilöstön kanssa.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen pätevyys. Meillä pääset tekemään sijaisuuksia, kun varhaiskasvatuksen pääaineopiskelijana olet suorittanut varhaiskasvatustieteen perusopinnot tai sosionomiopiskelijana, kun olet suorittanut perusopinnot ja suuntautumassa varhaiskasvatukseen

Lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on samoin varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen pätevyys. Sijaisuuksia pääsee tekemään jo opiskeluvaiheessa, kun opinnot ovat edenneet tarpeeksi pitkälle.

Asiantuntijatehtäviin sijaiselta vaaditaan tehtävästä riippuen varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen tehtävästä riippuva pätevyys ja työkokemusta kyseisestä tehtävästä.

Ennen sijaisuuden aloittamista tulee sijaisen esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoja

http://www.keuruu.fi
http://www.keuruu.fi

Yhteystietomme

Täytä Kuntarekryn sähköinen hakemus ja varaa sen jälkeen haastatteluaika Aurinkolinnan vastaava Jaana Valkoselta, puh. 0400 785 572 tai jaana.valkonen@keuruu.fi
Ota haastatteluun mukaan:
- virallinen henkilöllisyystodistus
- tutkintotodistus
- alkuperäiset työtodistukset
- lisäksi jos sinulla on tällä hetkellä voimassa oleva rikosrekisteriote (uutta ei tarvitse tilata haastattelua varten)

Tietoa organisaatiosta

Keuruulla on tarjolla modernia keskusta-asumista, upeita ranta-alueita ja lisäksi vehreää maaseutua. Keuruun keskustaajama on asukasluvultaan ja palveluiltaan suurin taajama Seinäjoen, Jyväskylän ja Tampereen välisellä maaseutualueella. Monipuolinen kulttuuritarjonta ja liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet tuovat valinnanvaraa perheiden ja matkailijoiden vapaa-aikaan ja rentoutumiseen.

Sijainti
Multiantie 5
42700 Keuruu

  • Keuruun kaupunki - Rökfri arbetsplats
  • Keuruun kaupunki - UNICEF en barnvänlig kommun
  • Keuruun kaupunki - Den mest aktiva arbetsplatsen i Finland
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Rekommenderade jobb
    Snabblänkar
    Populäraste landskapen Birkaland Norra Österbotten Norra Savolax Nyland Egentliga Finland Visa allt
    Populäraste kommunerna Lahtis Esbo Uleåborg Åbo Jyväskylä Visa allt
    Populäraste yrkesområdena Administration och kontorsarbete Undervisning och kultur Socialsektorn Tekniska sektorn Hälsovårdssektorn Visa allt
    Populäraste uppgiftsområdena Övriga jobb inom småbarnspedagogik Klasslärare Sjukskötare och hälsovårdare Närvårdare och primärskötare Ämneslärare och lektorer Visa allt
    Vyinformation
    Kuntarekry - FCG Talent Kuntarekry - FCG Talent-logo

    ​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

    Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

    Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

    Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

    Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

    Öppna cookie-inställningar

    Du kan också hitta oss här:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.