Skip to main content
Varhaiskasvatuksen sosionomi, päiväkoti Torpparintupa, Torpparinmäki - Fostrans-och utbildningssektorn

Haemme päiväkoti Torpparintupaan varhaiskasvatuksen sosionomia vakinaiseen työsuhteeseen. Tule mukaan aloittamaan toimintaa uusissa tiloissa!

Me olemme tulevalla toimintakaudella noin yhdeksänkymmenen lapsen ja kuuden lapsiryhmän päiväkoti Helsingin Torpparinmäessä. Lapsia meillä on yksivuotiaista aina esiopetusikäisiin saakka. Odotamme uudisrakennusta valmistuvaksi vuoden lopulla. Meillä pääset vaikuttamaan myös uuden talon toiminnan suunnitteluun!

Varhaiskasvatusyksikköömme kuuluu myös kanssamme samankokoinen päiväkoti Vallesmanni. Sijaintimme rauhallisella alueella Paloheinän ja Haltialan metsien tuntumassa tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monipuoliselle toiminnalle lähiympäristössä.

Tulevalla toimintakaudella työskentelet 1-3-vuotiaiden lasten ryhmässä yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan kanssa. Meillä pääset kehittymään ammatillisesti ja rakentamaan sosionomin työtä ja roolia yhteisömme osana. Olet aloitekykyinen, toimeen tarttuva ja kohtaat niin lapset kuin heidän vanhempansa sensitiivisesti. Tukenasi on päiväkotimme ammattitaitoinen ja lapset lämmöllä kohtaava henkilökunta, joka osaa nauraa yhdessä kiireistenkin päivien keskellä.

Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa.

Rakennat lapsiryhmäsi toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Tuet lapsen sosiaalista kasvua yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön ja siten edistät yhdenvertaisuuden toteutumista.

Helsingin kaupungilla toimii varhaiskasvatuksen sosionomien verkosto, josta saa kollegiaalista tukea ja mahdollisuuden verkostoitua muiden varhaiskasvatuksessa toimivien sosionomien kanssa.

Edellytämme, että sinulla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§).

Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).

Aloittaessasi vakituisen työsuhteen varhaiskasvatuksen sosionomina Helsingin kaupungilla vuonna 2024 tarjoamme sinulle 2000 euron kannustuspalkkion. Lisätietoja saat rekrytoivalta päiväkodin johtajalta.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/paivakoti-torpparintupa

  • Pohjoinen suurpiiri, Torpparinmäki, Varhaiskasvatusyksikkö Torpparintupa-Vallesmanni
  • TyöpaikkaVakinainen
  • KASKO-02-887-24
  • 29.7.2024 tai sopimuksen mukaan
  • 2 873,8 euroa/kk
  • 13.5.2024 11:00 - 27.5.2024 16:00
  • UusimaaHelsinkiKunta
Yhteystietomme

päiväkodin johtaja Petteri Niemi
p.09 310 69874
petteri.niemi@hel.fi

Tietoa organisaatiosta

Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä vuosittain 136 000 helsinkiläiselle yli 700 toimipaikassa eri puolella Helsinkiä. Toimialallamme on 14 000 työntekijää, jotka tekevät Helsingistä kaikenikäisille maailman vaikuttavimman paikan oppia.

Haluamme tuottaa ja luoda palveluja yhdessä helsinkiläisten lasten ja perheiden kanssa. Tule tekemään ja kehittämään kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta ja esiopetusta!

Meillä on hyvät ja monipuoliset henkilöstöedut.

Seuraa meitä: @HelsinkiOppii ja www.hel.fi/kasvatusjakoulutus

Sijainti
Torpparinmäentie 36
00690 Helsinki

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Rekommenderade jobb
Snabblänkar
Populäraste landskapen Visa allt
Populäraste kommunerna Visa allt
Populäraste yrkesområdena Visa allt
Populäraste uppgiftsområdena Visa allt
Vyinformation
Kuntarekry Kuntarekry-logo

​Kuntarekry erbjuder åt sökanden tusentals lediga jobb runtom i landet.

Åt arbetssökande erbjuder vi lätta elektroniska redskap för jobb- och vikariatsökning samt information om hur det är att arbeta på kommunsektorn och välfärdsområdena.

Åt arbetsgivarna – kommunerna, städerna, samkommunerna, kommunägda företag och välfärdsområdena – erbjuder Kuntarekry programvaru- och experttjänster som är ägnade åt såväl extern som intern rekrytering samt åt vikariehanteringen.

Vår webbplats använder cookies för att förbättra användarupplevelsen. Genom att använda tjänsten godkänner du användningen av cookies. Dataskyddsutdrag. Integritetsdeklaration. Tillgänglighetsrapport.

Feedback om webbplatsen kan skickas till adressen: tuki@kuntarekry.fi eller form

Öppna cookie-inställningar

Du kan också hitta oss här:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-tjänsten produceras av Grade Solutions.

 

Under den här tiden du kan inte logga in på din profil eller skicka ansökningar. Vi beklagar olägenheten!