Varhaiskasvatuksen vastaavan tehtävä - Liperin kunta

Varhaiskasvatus on keskeinen osa kunnan hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta. Varhaiskasvatuksen vastaava toimii päiväkodin johtajana, mutta hän on myös tärkeässä roolissa koko hyvinvointipalveluiden toiminnan kehittämisessä.

Meitä on täällä Liperin varhaiskasvatuksessa innostuva, innostava ja kehittävä työporukka. Johtoryhmään kuuluu hyvin erilaisella osaamisella ja vahvuuksilla varustettuja varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Nyt meitä on yhteensä seitsemän, neljä vastaavaa, palvelusuunnittelija, hyvinvointipedagogi ja varhaiskasvatuksen johtaja. Haemme tiimiin kahta vastaavaa, toinen toistaiseksi voimassa olevaan ja toinen määräaikaiseen tehtävään. Teemme vankkaa tiimityötä ja toteutamme arjessa jaettua johtajuutta.

Uusi varhaiskasvatuksen vastaava on Taikametsän päiväkodin johtaja. Tärkein tehtäväsi on pedagogiikan johtaminen, vasun muuttaminen toiminnaksi, henkilöstön osaamisen vahvistaminen, jaetun johtajuuden toteuttaminen opettajien kanssa, tiimien vuorovaikutuksen parantaminen ja koko yhteisön toimintakulttuurin luominen. Eli tiivistettynä työ on lasten, perheiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin edistämistä, ja tietysti kesällä kesäkanojen.

Työn merkityksellisyys ja työpaikan arvot merkitsevät meille paljon. Merkityksellisyys syntyy lasten kanssa työskentelystä, ja mahdollisuudesta päivä päivältä tehdä lasten elämästä rikkaampaa, iloisempaa, innostavampaa, liikunnallisempaa.

Arvot, joihin olemme sitoutuneet ovat osallisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus sekä terveellinen ja kestävä elämäntapa. Tällä hetkellä päällimmäisenä ovat kaksivuotinen esiopetus, monilukutaito, Green Care, taide- ja musiikkikasvatus, liikkuva varhaiskasvatus ja toivottavasti elokuusta alkaen jotakin uutta, mitä sinä toisit mukanasi ja mistä olet innostunut.

Tässä vain lyhyt kuvaus toiminnastamme, mikäli sinulla heräsi kiinnostus tehtävää kohtaan niin soita tai käy tutustumassa nettisivuihimme www.liperi.fi/varhaiskasvatus ja laita hakemus tulemaan.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen vastaavan tehtävään on varhaiskasvatuksen maisterin tutkinto. Tehtävissä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Työaika on keskimääräinen yleistyöaika ja tehtäväkohtainen palkka on 3212,70€.

Tehtävään valitun on esitettävä Liperin kunnan työterveyshuollon antama lausunto terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Varhaiskasvatuksen vastaavan tehtävää aikaisemmin hakeneet otetaan huomioon valintaa tehtäessä.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen Kuntarekry-järjestelmän kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän työavain. Hakemuksia ei palauteta. Myös postitse lähetetyt hakemukset käsitellään sähköisesti Kuntarekry-järjestelmässä. Hakemusten postitusosoite on Liperin kunta, PL 20, 83101 Liperi.

Lisätietoja

http://www.liperi.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Varhaiskasvatuksen johtaja
Sirkka Helisten
puh. 040-766 0940
sirkka.helisten@liperi.fi

Lisätietoja

Liperin kunta, Hyvinvointipalvelut, Varhaiskasvatus

Liperi on kolmen taajaman ja 12 450 asukkaan kaunis ja elinvoimainen kunta Joensuun kupeessa Pohjois-Karjalassa. Liperin kunnan palveluksessa on noin 500 eri alojen ammattilaista. Meille jokainen työntekijä on yhtä tärkeä. Panostamme henkilökunnan työhyvinvointiin ja koulutusmahdollisuuksiin tarjoamalla hyvän mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen. Tule osaavaan joukkoomme, tervetuloa Liperiin!


Osoite: Varolantie 3, 83100 Liperi

Rekommenderade jobb