Varhaiskasvatusjohtaja - Muonion kunta

Muonion kuntaan haetaan toistaiseksi voimassaolevaan virkasuhteeseen 1.9.2019 alkaen varhaiskasvatusjohtajaa.

Varhaiskasvatusjohtaja vastaa varhaiskasvatuksen toiminnasta: hoidon, kasvatuksen ja opetuksen kokonaisuudesta, henkilöstöjohtamisesta ja taloudesta. Lisäksi hän toimii varhaiskasvatuksen asiantuntijana.

Kunnassa on yksi päiväkoti, joka toimii kolmessa kunnan keskustaajamassa sijaitsevassa toimipisteessä sekä perhepäivähoitajia. Lapsia varhaiskasvatuk-sen piirissä on jonkin verran alle 100. Varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 20 henkilöä.

Varhaiskasvatusjohtajalta edellytetään varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyttä, soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja varhaiskasvatuksen tuntemusta. Pätevyysvaatimuksiin liittyvät siirtymäsäännökset huomioidaan.

Toivomme varhaiskasvatuspedagogiikan viimeaikaisen kehityksen tuntemusta, monipuolisia yhteistyötaitoja, oma-aloitteisuutta ja kehittämismyönteisyyttä. Tarjoamme monipuoliset tehtävät ja hyvän työyhteisön.

Palkkaus KVTES:n mukaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Virkaan valittavan tulee ennen valinnan vahvistamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Hakemukseen tulee liittää CV ja todistusjäljennökset.

Lisätietoja

https://www.muonio.fi/kasvatus/varhaiskasvatus.html

Lisätietoja tehtävästä antaaa sivistystoimenjohtaja Merikki Lappi, puh. 040 489 5160.

Sivistystoimi
Osoite: Puthaanrannantie 15, 99300 Muonio

Muonio on n. 2330 asukkaan kunta Suomen ja tuntureiden kainalossa.
Täällä asuu tutkitusti Suomen onnellisinta kansaa, joka hengittää maailman puhtainta ilmaa. Hyvät palvelut, monipuolinen yritystoiminta ja Lapin eksotiikka luovat hyvät puitteet myös koulutukselle. Kunnassa on erinomaiset talviurheilumahdollisuudet. Asunnon hankkimisessa avustetaan.

Tutustu työnantajaan