Skip to main content
test
Varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtaja - Keuruun kaupunki

Keuruun kaupunki hakee varhaiskasvatusyksikön apulaisjohtajaa määräaikaiseen virkaan ajalle 1.1.2024-31.7.2025

Apulaisjohtajan tehtävään sisältyy päiväkodin johtajan avustaminen päiväkodin arjessa, Keuruun päiväkotien pedagoginen kehittäminen ja koordinointi, päiväkodin vastaavien sijaistaminen sekä tarvittaessa ryhmissä sijaistaminen. Lisäksi tehtävään kuuluu varhaiskasvatussuunnitelmien ylläpito ja päivittäminen yhdessä vastaavien kanssa. Tehtävänkuva tarkentuu kevään 2024 aikana. Apulaisjohtajan työpiste sijaitsee Aurinkolinnan varhaiskasvatustalolla.

Katsomme esihenkilökokemuksen eduksi.

Tehtävä edellyttää varhaiskasvatuslain 540/2018 26 §:n mukaista kelpoisuutta eli vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkintoa, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Lisäksi kelpoisuusehdot täyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat.

Valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Hakemukset lähetetään 6.12.2023 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Haastattelut järjestetään joulukuussa.

Lisätietoja

http://www.keuruu.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antavat varhaiskasvatuksen vastaavat: Ulla Nybacka, p. 040 0429 543, ulla.nybacka@keuruu.fi (29.11. saakka) tai Jaana Valkonen, p. 040 0785 572, jaana.valkonen@keuruu.fi (23.11. alkaen).

Lisätietoja

Keuruun kaupunki, Kasvun ja hyvinvoinnin palvelut, Varhaiskasvatus

Kaupunkimme tarjoaa Sinulle elämyksiä ja elämänlaatua. Monipuolinen kulttuuritarjonta ja liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet tuovat valinnanvaraa vapaa-aikaasi ja rentoutumiseesi. Perheiden peruspalvelut kuten varhaiskasvatus, terveydenhuolto ja asuntotarjonta ovat kunnossa.

Keuruun seutukunnalla asuvat Suomen viidenneksi tyytyväisimmät palveluiden käyttäjät. Seutukunnan palveluita kehitetään aktiivisesti yhteistyössä yrittäjien kanssa.

Tarjolla on modernia keskusta-asumista, upeita ranta-alueita ja lisäksi vehreää maaseutua. Keuruu on elinvoimainen ja tulevaisuuteen panostava kaupunki. Tervetuloa!

Keuruun kaupunki on savuton työpaikka.


Osoite: Koulutie 3 c, 42700 Keuruu
Keuruun kaupunki - Rökfri arbetsplats Keuruun kaupunki - UNICEF en barnvänlig kommun Keuruun kaupunki - Den mest aktiva arbetsplatsen i Finland

Rekommenderade jobb