test
Vastaava kuraattori esi- ja perusopetukseen - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupungin oppilas- ja opiskeluhuolto on noin 50 hengen moniammatillinen työyhteisö, jossa työskentelee kuraattoreita ja vastaavia kuraattoreita, psykologeja sekä psykiatrisia sairaanhoitajia. Monipuolinen asiakaskuntamme ja monialainen yhteistyöverkostomme tuo arkeen vaihtelua ja uusia tuulia. Kollegiaalista tukea on helposti saatavilla, lisäksi saat esimieheltä täyden tuen työllesi sekä oman osaamisesi kehittämiselle työn ohessa.

Haemme joukkoomme

VASTAAVAA KURAATTORIA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.3.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työskentelyalueena on esi- ja perusopetus.
Vastaavan kuraattorin tehtävä on sosiaalityön asiantuntemusta vaativaa opiskeluhuoltolain mukaista yhteisöllistä ja yksilöllistä työskentelyä kouluympäristössä. Tehtävä sisältää myös kehittämisvastuuta ja valmiutta konsultoida sosiaalityön kysymyksissä.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:ssä tarkoitettu ammattihenkilön pätevyys (sosiaalityöntekijä) sekä tehtävään riittävä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito. Arvostamme työkokemusta lasten ja nuorten parissa työskentelystä, kokemusta monialaisesta työotteesta, valmiutta itsenäiseen työskentelyyn sekä kykyä laaja-alaiseen yhteistyöhön verkostoissa.

Jyväskylän kaupungin oppilas- ja opiskeluhuolto on parhaillaan kehittämässä tiimi- ja lähiesihenkilötyötään. Tulemme vahvistamaan esihenkilöiden määrää tulevalle vuodelle ja tätä kautta myös tukea työntekijöiden arjessa. Meillä on käytössä mentorointijärjestelmä sekä työn vertaistukiryhmät työntekijöillemme. Tulevaisuudessa tulemme työskentelemään myös yhä enemmän tiimimäisesti. Olet siis urasi alkuvaiheessa tai jo kartuttanut asiantuntemusta - meiltä löytyy mahdollisuuksia kasvaa ammattilaisena!

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus).

Tehtävä alkaa 1.3.2022 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on koeaika.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi. Tehtävässä vaaditaan tartuntatautilain 48a §:n edellyttämää rokotussuojaa, joka tulee osoittaa hyväksytysti.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Palvelupäällikkö Seppo Huhtiniemi, p. 050 5632 418, sähköposti: etunimi.sukunimi@jyvaskyla.fi

Lisätietoja

Oppilas- ja opiskelijahuolto

Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on noin 7000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti.


Osoite: 40100 Jyväskylä
Jyväskylän kaupunki - Rökfri arbetsplats

Rekommenderade jobb