Hakuaika
Hae mukaan ammattitaitoiseen ja Eloisaan joukkoomme!
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee vastaavaa lääkäriä Savonlinnan sotekeskuksen vastaanottoon toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen 16.2.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Vastaavan lääkärin tehtäviin kuuluu kliinisen työn lisäksi hallinnollisia tehtäviä kuten työvuorosuunnittelua, lääkäreiden lomajaksoista ja koulutuksiin osallistumisesta sopimista, Savonlinnan sotekeskuksen toiminnan kehittämistä ja ylilääkärin sijaisena toimimista. Savonlinnan sotekeskuksen vastaanotolla on käynnissä omalääkäripilotti, joten sinulla on hyvä tilaisuus olla mukana hoidon saatavuuden ja jatkuvuuden kehittämisessä. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tervettä järkeä sekä käytännön työssä että kehittämisessä. Tukenasi toimii kokenut ylilääkäri. Hallinnollisen työn osuus työajasta on noin 20%.
Kliininen työ on monipuolista terveyskeskuslääkärin työtä hyvien kollegoiden tuella. Ajanvarausvastaanoton ja päiväpäivystyksen lisäksi työhön kuuluu sektorityötä (neuvolat, kouluterveydenhuolto, vuodeosasto) - toki toiveitasi kuunnellen. Ympärilläsi on osaava hoitohenkilökunta ja moniammatillinen yhteistyö eri ammattiryhmien kesken sujuu hyvin.
Palkkaus on erittäin kilpailukykyinen ja paikallisen virkaehtosopimuksen mukainen; 1.11.2025 alkaen 10364,58/kk.
Viikkotyöaika on 38 h 15 min ja osa-aikaisesta työstä on mahdollista neuvotella. Halutessasi voit osallistua Savonlinnan ja Mikkelin sairaaloiden yle-päivystyksiin.
Autamme mielellämme käytännön asioiden järjestelyissä, kuten asunnon järjestämisessä. Mikäli haluat tulla tutustumaan tulevaan työpaikkaasi ja -yhteisöösi ennen päätöstäsi, sekin onnistuu.
Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on laillistetun lääkärin pätevyys (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/94 4 §). Eduksi katsotaan yleislääketieteen tai terveydenhuollon erikoistumisopinnot. Lisäksi edellytetään tehtävän hoitamisen kannalta riittävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Ennen valinnan vahvistamista valitun tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.
https://etelasavonha.fi/tyopaikat
Lisätietoja antavat ylilääkäri Eeva Björkstedt, puh. 040 742 3981, eeva.bjorkstedt@etelasavonha.fi
Tarjoamme laajasti työmahdollisuuksia useiden eri alojen ammattilaisille. Mikä meidät erottaa muista? Haluamme olla paras työpaikka juuri sinulle. Teemme työtä suurella sydämellä kaikki yhdessä ja toisiamme kunnioittaen. Tavoitteenamme on olla paras ja joustavin työnantaja.
Eloisa on aito ja inhimillinen, ihmisen kokoinen. Me eloisalaiset haluamme auttaa ja kehittyä. Haluamme olla osana luomassa väestöä palvelevaa ja hyvin toimivaa organisaatiota. Keskusteleva ja avoin ilmapiiri sekä valmentava johtamisote on meillä arkipäivää. Haluamme, että työntekijöillämme on hyvä olla – meillä on tilaa työnilolle.