Skip to main content
test
Vastaava ohjaaja, Makslankadun lastenkoti - Turun kaupunki, Hyvinvointitoimiala

Vastaavan ohjaajan tehtävänä on lastenkodin osaston lähijohtajana toimiminen sekä osaston toiminnasta ja kehittämisestä vastaaminen yhdessä yksikön johtajan kanssa. Henkilöstöjohtamiseen liittyvät työtehtävät ja arjen organisoiminen osastolla. Sijaishuoltoon sijoitettujen usein haastavien ja NePsy oireilevien lasten ja nuorten suunnitelmallinen, tavoitteellinen, korjaava hoito, kasvatus- ja kuntoutustyö. Perhetyön suunnittelu ja toteuttaminen työryhmässä. Erityisen vaativaa asiakastyötä tekevän tiimin työhyvinvoinnista vastaaminen sekä yksikön johtajan sijaistaminen.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaalialalle suuntaava sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus.

Lisäksi edellytetään työkokemusta lastensuojelun sijaishuollon laitoshoidosta ja perhetyöstä. Ratkaisukeskeinen työote. Organisointi- ja johtamisosaamista. Jämäkkyyttä ja joustavuutta sopivassa suhteessa. Tiimihenkeä ja hyvät vuorovaikutustaidot. Rakentavat yhteistyötaidot moniammatillisissa työryhmissä.

Valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.

Valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä todistus työhöntulotarkastuksesta.

Eduksi luetaan NePsy - osaaminen. Alan täydennyskoulutukset esim. perhearviointikoulutus ja lastensuojelun työkokemus.
Avo- ja sijaishuollon lastensuojelun prosessien tunteminen, palvelujärjestelmän, lastensuojelulain, psykiatrian, neurologian sekä kriisi- ja traumatyöskentelyn tunteminen.

Tarjoamme sinulle kehitysmyönteisen ja tiimityöskentelyyn panostavan työyhteisön. Monipuolisen ja vastuullisen työn. Mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi. Hyvinvointia edistävät henkilöstöedut. Ryhmätyönohjauksen.

Lisätietoja

http://www.turku.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Katja Tolonen p. 044 907 4202
Hakemuksen jättäminen: Paikkaa haetaan sähköisesti kohdasta Hae työpaikkaa.

Lisätietoja

Turun kaupunki, Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lastensuojelu, Makslankadun lastenkoti

Tule tekemään tulevaisuuden Turkua.

Turussa tehdään tänäänkin lisää historiaa. Viihtyisä ja karismaattinen yliopistokaupunki uudistuu ja kasvaa rohkeasti, tavoitteena kaupunkilaisten elämisen laadun ja elinkeinoelämän menestyksen edistäminen kestävällä tavalla.

Turun kaupunki on alueensa suurin työllistäjä, jolla on noin 11 000 osaavaa ja ammattitaitoista työntekijää monipuolisissa tehtävissä.

Turku tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2029 mennessä.


Osoite: Makslankatu 4, 20360 Turku

Rekommenderade jobb