Viestintäasiantuntija

Etsimme Porin perusturvaan ammattitaitoista viestintäasiantuntijaa sijaisuuteen ajalle 16.11.2020-27.10.2021.

Viestintäasiantuntijan tehtävässä vastaat Porin perusturvan sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä. Tavoitteenasi on edistää toimivaa henkilöstöviestintää ja osaltasi tuoda perusturvan palveluita lähemmäs kuntalaisia. Viestintäasiantuntijana osallistut esimerkiksi perusturvan johtoryhmän työskentelyyn ja vastaat perusturvalautakunnan viestinnästä yhdessä perusturvajohtajan ja perusturvalautakunnan puheenjohtajan kanssa.

Sovit tehtävään, jos hallitset viestinnän strategisen suunnittelun ja kykenet organisoimaan isojakin kokonaisuuksia. Työpöydälläsi odottaa muun muassa erilaisten uudistusten ja projektien viestinnän suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä tehtäviä. Hoidat tehokkaasti myös viestinnän päivittäisiä työtehtäviä. Työsi lopputulosten muoto voi vaihdella esimerkiksi kirjallisesta visuaaliseen tai audiovisuaaliseen, riippuen osaamisestasi.

Sinulla on aiempaa kokemusta monipuolisista viestinnän tehtävistä sekä tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Osaat ilmaista itseäsi tehokkaasti, kohderyhmälähtöisesti ja eri kanavien luonteeseen sopivasti. Työskentelet sujuvasti eri viestintäkanavissa ja omaksut nopeasti erilaisten järjestelmien ja ohjelmistojen käytön. Arvostamme myös esimerkiksi Adobe CC-ohjelmistojen hallintaa. Ammattitaidon ja näkemyksellisyyden lisäksi odotamme sinulta vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, ratkaisukeskeistä työtapaa ja kykyä sopeutua kiireiseenkin työtahtiin.

Tarjoamme sinulle kehittämismyönteisen työyhteisön ja vaihtelevat työtehtävät. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä perusturvan johtoryhmän ja asiantuntijoiden sekä muiden Porin kaupungin viestinnän ammattilaisten ka

Täytä sähköinen hakemus, josta muodostuu CV. Skannaa tutkintotodistuksesi sähköisen hakemuksen liitteeksi tai esitä alkuperäiset opinto- ja työtodistuksesi mahdolliseen haastatteluun kutsuttaessa.

Jos mahdollisuutta sähköisen hakemuksen tekemiseen ei ole, voit lähettää paperisen hakemuksen osoitteella: Porin kaupunki, HR-yksikkö, PL 47 (Valtakatu 15), 28100 Pori.

Sähköiseen hakuun ohjeita: p. 044 701 9989 ja p. 044 701 3421.

Tutustu työnantajaan

Viestintäasiantuntija Taru Kuusisto p. 044 701 0395

Porin kaupunki, Perusturva
Osoite: Maantiekatu 31, 28100 Pori

Porin ytimessä on sitkeä yrittäminen ja oma tapa tehdä – alalla kuin alalla. Täällä tehdään itse, luodaan tyhjästä ja noustaan tuhkasta. Elämään, ympäristöön ja tekemiseen suhtaudutaan intohimoisesti. Kulmia ei koskaan hiota liian pyöreiksi ja vastakohdille löytyy tilaa. Tervetuloa siis tähän noin 6000 työntekijän joukkoon. Tulitpa sitten hoitajan hommaan tai piirtelemään kaavoja, meitä kaikkia yhdistää asukas- ja asiakaslähtöisyys. Porin kaupunki on savuton työpaikka