Yksilövalmentaja

Haemme työyhteisömme jäseneksi yksilövalmentajaa, jonka tehtävänä on yli 29-vuotiaiden aikuisten kuntouttavan työtoiminnan ryhmien organisointi ja toteutus. Kuntouttavan työtoiminnan ryhmiin osallistujat ovat pitkäaikaistyöttömiä. Ryhmätoiminnoissa harjoitellaan työnhakutaitoja, pohditaan tulevaisuudensuunnitelmia ja käydään läpi erilaisia teemoja huomioiden osallistujien mielenkiinto. Yksilövalmentaja toimii moniammatillisessa yhteistyössä muiden tahojen kanssa ja tukee työnhakijoiden terveydentilaa ja toimintakykyä muun muassa kuntoutus- ja eläkehakuprosesseissa. Työtä tehdään toisen työntekijän työparina. Tavoitteena on saada asiakkaiden elämäntilanteita ratkaisukeskeisesti eteenpäin. Työssä tarvitaan yhteistyötaitoja, pitkäjänteisyyttä, itseohjautuvuutta, joustavuutta ja organisointitaitoja.

Edellytämme vähintään alempaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi sosionomi, yhteisöpedagogi tai muu vastaava.

Eduksi katsomme kokemuksen ryhmien ohjaamisesta ja yksilövalmennuksesta, typ-työskentelystä, asiakasrekisterien käytöstä sekä pitkäaikaistyöttömien kohderyhmän ja palveluverkoston tuntemisen.

Lisätietoja

http://www.lieto.fi

Tutustu työnantajaan

Heidi Elo, työllisyyspäällikkö, 050 554 0835

Liedon kunta, Hallintopalvelut, Työllistäminen
Osoite: Teollisuuskuja 2 A, 21420 Lieto

Lieto on noin 20 000 asukkaan kasvava, yritteliäs, viihtyisä ja luonnonläheinen kunta Varsinais-Suomessa. Liedon kunta on työnantaja, joka tuottaa kuntalaisille ammatillisesti korkeatasoisia ja ihmisläheisiä palveluita. Meillä työskentelee noin 1300 eri alojen ammattilaista. Tavoitteena on, että meillä kaikilla on hyvät edellytykset tehdä työtä ja viihtyä työssämme. Kaikilla Liedon kunnan työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä työssään ja käyttää osaamistaan tehtävissään.