Ylihammaslääkäri

Etsimme osaavaan joukkoomme kehittämisestä innostunutta oman alansa huippuosaajaa kuntayhtymämme ylihammaslääkäriksi. Olemme toimineet sosiaali- ja terveydenhuoltopiirinä vuodesta 2010 alkaen. Työskentely integroidussa palvelujärjestelmässä on meille tuttua. Kehitämme toimintaamme proaktiivisesti koko ajan, ja toivomme sinusta johtoryhmään muiden esimiesten kanssa aktiivisesti toimivaa jäsentä!

Ylihammaslääkärin virassa toimit Imatran, Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden hammaslääkäreiden lähiesimiehenä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinto, riittävä hallinnon koulutus, esimerkiksi vastaavan hammaslääkärin erityispätevyys ja aikaisempi kokemus esimiestyöstä. Arvostamme näyttöä yhteisten pelisääntöjen ja toimintamallien luomisesta useamman hammashoitolan hajautetussa organisaatiossa. Lähiesimiehenä tehtävässäsi korostuu henkilöstöhallinnon hyvä osaaminen alueen eri hammashoitoloissa.

Ylihammaslääkärin tehtävä sisältää hallinnollista työtä sekä kliinistä potilastyötä. Palvelujen jatkuva kehittäminen on meille tärkeää, toivottavasti myös sinulle. Ylihammaslääkäri tekee kehittämistyötä yhdessä alueen palveluesimiehen kanssa. Ylihammaslääkäriltä odotetaan henkilöstön osallistamista yksikön kehittämiseen. Arvostamme hyviä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja, asioiden järjestely- ja organisointikykyä, asiakaslähtöisyyttä, kykyä motivoida ja antaa palautetta sekä selkeää suullista ilmaisua.

Tehtävässä vaaditaan erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa, joka tulee esittää todistuksella, mikäli äidinkielenä ei ole suomi. Tarkemmat tiedot vaadittavasta kielitaidosta saat alla mainituilta yhteyshenkilöiltä.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n ja lääkärisopimuksen mukaan. Voit esittää myös oman palkkatoivomuksen.

Virkaan valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valinnasta hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Eksotessa on käytössä infektioturvallisuuskyselylomake. Kysely tehdään kaikille Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriin potilastyöhön tai potilastyön harjoitteluun tuleville. Käy tutustumassa lomakkeeseen tästä linkistä: http://www.eksote.fi/tyoeksotessa/eksote-tyopaikkana/Sivut/default.aspx

Virassa on kuuden kuukauden koeaika.

Kiinnostuitko? Hakemukset sähköisesti www.eksote.fi/rekry. Ellet voi tehdä hakemusta Kuntarekryn kautta, voit lähettää hakemuksesi sähköpostitse osoitteella kirjaamo@eksote.fi tai postitse osoitteella Eksote, Kirjaamo, Valto Käkelän katu 3, 53130 Lappeenranta.

Lisätietoja

http://www.eksote.fi

Tutustu työnantajaan

Johtava ylihammaslääkäri Maarit Natunen, puh. 040 194 4900
Ylihammaslääkäri Wajih Jinnah, puh. 040 651 4127
Terveys- ja vanhustenpalveluiden johtaja Tuula Karhula, puh. 040 194 4936
etunimi.sukunimi@eksote.fi

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote, Etelä-Karjalan suun terveydenhuolto
Osoite: Heikinkatu 1, 55100 Imatra

129 000 syytä herätä aamuisin

Eksote tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa, Imatralla ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 129 000. Alueella Etelä-Karjalan keskussairaala vastaa somaattisesta erikoissairaanhoidosta. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ennakoivalla ja kuntouttavalla otteella. Eksote on monien mahdollisuuksien työpaikka.

Meitä eksotelaisia on kaikkiaan noin 5000 ja työskentelemme noin 250:llä eri ammattinimikkeellä. Toimipisteitä meillä on noin sata. Olemme savuton työpaikka. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa. Työn ja perheen tasapainottelu vaatii Lappeenrannan seudulla vähemmän jonglöörin taitoja kuin monissa suuremmissa kaupungeissa: Asuntotilanne on hyvä ja työmatkat sujuvat ilman ruuhkia.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote - Rökfri arbetsplats