Ylilääkäri

Varkauden sosiaali- ja terveyskeskuksessa on haettavana 30.4.2020 klo 13.00 mennessä

PERUSTERVEYDENHUOLLON VASTAANOTTOTOIMINNAN YLILÄÄKÄRIN VIRKA

Perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnan ylilääkäri vastaa Varkauden ja Joroisten yhteistoiminta-alueella perusterveydenhuollon vastaanottotoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä yhdessä vastaanottopalvelujen palvelualuepäällikön kanssa. Ylilääkäri toimii perusterveydenhuollon vastaanoton lääkäreiden sekä lasten ja nuorten matalan kynnyksen mielenterveystyön ja kasvatus- ja perheneuvonnan työntekijöiden lähiesimiehenä. Tehtäviin kuuluu myös kliinistä työtä, jonka osuus on joustavasti räätälöitävissä.

Varkauden sosiaali- ja terveydenhuolto on saanut kansallisestikin tunnustusta aktiivisesta kehittämisestä ja innovatiivista ratkaisuistaan. Meille valmistuu uusi sote-keskus keväällä 2021. Valmistaudumme uusiin tiloihin siirtymiseen uudistamalla palveluitamme entistä asiakaslähtöisemmiksi ja työtekijöiden viihtymistä ja jaksamista tukeviksi. Tiivistämme perusterveydenhuollon, 24/7 päivystyksen, erikoissairaanhoidon ja sosiaalityön integraatiota entisestään.

Viran kelpoisuusehtona on laillistetun lääkärin pätevyys. Eduksi luetaan erikoislääkäritutkinto soveltuvalla alalla ja johtamiskokemus.

Palkkaus on paikallissopimuksen mukainen. Oman palkkatoivomuksen voi esittää. Kuopiosta Varkauteen ja Joroisiin on järjestetty arkipäivisin maksuton kuljetus.

Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Virkaa haetaan ensisijaisesti tämän ilmoituksen sähköisellä hakulomakkeella, johon on mahdollista liittää CV tai ansioluettelo sekä opinto- ja työtodistukset skannattuina. Kirjalliset hakemukset osoitetaan palvelualuepäällikkö Eija Ruotsalaiselle ja toimitetaan osoitteeseen Varkauden sosiaali- ja terveyskeskus, Ahlströminkatu 6, PL 208, 78201 Varkaus. Kuoreen merkintä: Perusterveydenhuollon ylilääkäri.

Lisätietoja

http://www.varkaus.fi

Tutustu työnantajaan

Vastaanottopalvelujen palvelualuepäällikkö Eija Ruotsalainen, p. 044 444 2631
eija.ruotsalainen@varkaus.fi

Varkauden kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus
Osoite: Savontie 55, 78300 Varkaus

Varkauden kaupunki on ainutlaatuisen teollisuusperinnön rakentama kansainvälisen energiateknologiaosaamisen keskus Keski-Savossa, Saimaan rannalla. Järvien halkomassa kaupungissamme kaikki on lähellä, niin palvelut kuin työpaikatkin.