Ylipalomies Suomussalmi - Kajana stad

Haluatko liittyä osaksi Kainuun vaarojen hallitsijoita? Kainuun pelastuslaitos hakee ylipalomiestä vakituiseen virkaan 2.9.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran ensimmäinen sijoituspaikka on Suomussalmen paloasema. Viran työaika on KVTES:n mukainen yleistyöaika, 38,75 tuntia viikossa.

Kainuun pelastuslaitos vastaa pelastustoimesta Kainuun maakunnan ja Vaalan kunnan alueella. Pelastuslaitoksen asemaverkko koostuu kymmenestä asemapaikasta. Kainuun pelastuslaitos tarjoaa mielenkiintoisen ja vaihtelevan toimintaympäristön Kainuun jylhissä maisemissa. Arktinen pelastusjoukkue on koottu Pohjois-Suomen neljästä pelastuslaitoksesta, johon myös Kainuun pelastuslaitos kuuluu. Olisiko Arktinen pelastusjoukkue osa sinun urapolkuasi? Hakemalla meille luot siihen mahdollisuuden, sillä rekrytoimme vakituisia viranhaltijoita tarpeen mukaan joukkoon.

Ylipalomiehen virkaan kuuluu onnettomuuksienehkäisyn ja riskienhallinnan työtehtävät sekä osallistuminen operatiiviseen toimintaan. Tehtävään kuuluu velvollisuus osallistua tarvittaessa varallaoloon sekä tehdä lisä- ja sunnuntaityötä määrättäessä.

Virkaan valittavalta vaaditaan pelastuslain (379/2011) 57 §:n ja valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011) 6 §:n mukainen miehistöviranhaltijan kelpoisuus, BC-luokan ajokortti ja pelastussukelluskelpoisuus (SM:n ohjeen pelastushenkilöstön toimintakyvyn arvioinnista ja kehittämisestä 5/2016, tason 1 mukaisiin tehtäviin).

Hakijalle voidaan katsoa eduksi aiempi kokemus pelastustoimen miehistötehtävissä. Arvostamme aktiivista työasennetta, monipuolista osaamista sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Virkaan valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä todistus läpäistystä huumetestistä. Koeaika on tehtävässä kuusi (6) kuukautta. Hakijoiden on annettava suostumus suppean turvallisuusselvityksen tekemiseen.

Palkkaus määräytyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Opinto- ja työtodistukset tarkistetaan haastattelujen yhteydessä.

Osoita kiinnostuksesi jättämällä hakemus sähköisesti 29.7.2019 klo:12.00 mennessä.

Lisätietoja antaa tarvittaessa apulaispalopäällikkö Jukka Heikkinen, puh: 044-7100 531.

Lisätietoja

https://www.kuntarekry.fi/fi/kajaanin-kaupunki-0
https://www.kajaani.fi

Apulaispalopäällikkö Jukka Heikkinen p. 044-710 0531

Kainuun pelastuslaitos
Osoite: Opintie 1, 87100 Kajaani

Kainuun pelastuslaitos on yksi Suomen 22 pelastuslaitoksesta. Tuotamme alueellamme lakisääteiset onnettomuuksien ehkäisyn ja pelastustoiminnan palvelut. Palvelutuotannosta vastaa noin 67 päätoimista ja noin 170 sivutoimista työntekijää. Nopean avunsaannin turvaa onnettomuusuhkien ja palvelukysynnän tarpeiden mukaisesti sijoitetut 9 paloasemaa.

Tutustu työnantajaan