Ympäristöterveyspäällikkö

Haemme ympäristöterveyspäällikköä ympäristöterveys Pirtevaan vakituiseen virkaan 1.1.2021 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Pirteva vastaa ympäristöterveydestä Hämeenkyrön, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven alueella. Toiminta-alueella on noin 125 000 asukasta. Valvontayksikössä työskentelee tällä hetkellä 21 henkilöä. Päätoimipaikka on Pirkkalassa. Panostamme toiminnan jatkuvaan kehittämiseen ja tiimityöskentelyyn.

Ympäristöterveyspäällikkö toimii ympäristöterveydenhuollon vastuualueen johtajana ja yksikön esimiehenä. Ympäristöterveyspäällikkö toimii myös ympäristöterveyslautakunnan esittelijänä.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä henkilöstöjohtamis-, yhteistyö-, vuorovaikutustaitoja sekä päätöksentekokykyä. Lisäksi edellytämme riittävää talousosaamista.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä riittävä asiantuntemus ja kokemus ympäristöterveydenhuollon toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä (Kansanterveyslaki41 §)
Ympäristöterveyspäällikön valinnassa kiinnitetään huomiota kelpoisuuden lisäksi henkilöiden soveltuvuuteen. Haastatteluiden lisäksi käytämme rekrytoinnissa tarvittaessa apuna ulkopuolista soveltuvuusarviointia.

Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä soveltuvuuslausunto terveydentilastaan.

Viran täyttämisessä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti.

Alkuperäiset työ- ja tutkintotodistukset esitetään haastattelussa.

Tutustu työnantajaan

vt ympäristöterveyspäällikkö Maria Wahlfors, puhelin: 050 421 1317 ja kansliapäällikkö Jaakko Joensuu, puhelin: 050 443 4468, sähköpostit: etunimi.sukunimi@pirkkala.fi

Pirkkalan kunta
Osoite: Pirkkala, 33960 Pirkkala

Pirkkala on yli 19 000 asukkaan kunta, joka työllistää noin 1400 henkilöä. Pirkkala sijaitsee Pirkanmaalla, Tampereen kaupunkiseudulla. Tilastojen mukaan Pirkkala on Suomen vetovoimaisin kunta, jonka asukasluku on 2000-luvulla kasvanut nopeimmin suhteessa väkilukuun. Ikärakenteeltaan nuoressa kunnassa asuu paljon lapsiperheitä, ja väestö on maan kolmanneksi koulutetuinta.

Kuntien asukastyytyväisyystutkimuksessa Pirkkala on sijoittunut viime vuosina kärkikolmikkoon. Tästä kuuluu kiitos henkilöstöllemme, josta haluamme pitää hyvää huolta. Mukavan kokoinen organisaatio antaa työnteolle mielekkäät puitteet, joissa pääset kehittämään osaamistasi. Pirkkalan kunnan arvot – välittäminen, vastuullisuus, yhteisöllisyys ja luovuus – näkyvät arjessamme.

Pirkkalan kunta tarjoaa työntekijöilleen monia etuja, kuten esimerkiksi tukea liikuntaharrastuksiin, työkyvyn ylläpitämiseen ja omaehtoiseen opiskeluun. Olemme savuton työpaikka.