Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen opettaja, Kauklahden päiväkoti

Hakuaika päättyy 22.6.2026 klo 15:45

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tervetuloa Kauklahden päiväkodin yksikköön toteuttamaan esiopetussuunnitelma pohjaista, positiivista pedagogiikkaa omilla vahvuuksillasi höystettynä!

Etsimme varhaiskasvatuksen opettajaa/esiopettajaa vakinaiseen tehtävään 3.8.2026 alkaen (aloituspäivä joustava). Tulet toimimaan tulevalla kaudella joko esiopettajana esiopetuksessa tai varhaiskasvatuksen opettajana Kauklahden päiväkodin puolella.

Yksikkömme koostuu Kauklahden päiväkodista (4 ryhmää), Hansakallion koulun esiopetuksesta (4 ryhmää) sekä Pikku-Karhun päiväkodista (3 ryhmää).

Varhaiskasvatuksen opettajana/esiopettajana vastaat oman lapsiryhmäsi pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä yhdessä tiimisi kanssa. Toimit hyvässä yhteistyössä muiden tiimien kanssa ja teet tiivistä yhteistyötä myös perheiden ja verkostojen kanssa.

Olet kehittämismyönteinen ja positiivisen työotteen omaava pedagogi. Omaat inklusiiviset arvot sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Lisäksi arvostat leikin merkitystä toiminnan lähtökohtana.

Edellytämme varhaiskasvatussuunnitelman tuntemusta ja kykyä johtaa tiimiä tiiminjohtajan roolissa.

Arvostamme huumoria, sinnikkyyttä ja kekseliäisyyttä arjen vaihtuvissa tilanteissa.

Miksi Kauklahden päiväkotiin?

Meillä on loistavat tilat ja mahtavat työkaverit toteuttamassa laadukasta pedagogiikkaa! Jokaisella lapsiryhmällä on omat ryhmähuoneet sekä yhteisinä tiloina mm. liikuntasali, taidehuone ja kaksi muuttuvaa leikkitilaa. Arvostamme yksikössämme leikkiä, joka saa kuulua ja näkyä kaikkialla.

Yksikössämme on hyvät työvälineet työn tekemiseen, meillä on kattavasti niin ulko- ja sisäleikkeihin tarkoitettua välineistöä, kuten soittimia, ammattikirjallisuutta sekä dokumenttikameroita ja useampi älytaulu. Kauklahdessa saat kollegiaalista tukea ja työtäsi tukevat yksikön oma laaja-alainen erityisopettaja sekä alueen kieli- ja kulttuuriopettaja. Meillä on myös kaksi vakituista yksikön varahenkilöä, sekä tuttuja sijaisia talon henkilöstön poissaolojen varalle. Esiopetuksessa toteutetaan lisäksi yhteistyötä Hansakallion koulun kanssa, esimerkiksi JePe-hankkeen myötä.

”Koen, että olen saanut LVEON ja KieKun tukea enemmän kuin koskaan ennen”
- Esiopettaja Kauklahden päiväkodilta (2025)

Kauklahden päiväkoti sijaitsee keskeisellä paikalla vehreässä ympäristössä Hansakallion koulun vieressä, jossa Hansakallion esiopetusryhmät toimivat. Alueena Kauklahti on kylämäinen asuinalue koostuen niin pientaloista kuin kerrostaloistakin. Päiväkotimme sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä juna- ja bussipysäkeiltä, jonka vuoksi meille on helppo saapua töihin ja meiltä on helppo lähteä retkeilemään yhdessä lasten kanssa. Päiväkotiamme lähellä sijaitsee hyvin luontoa sekä aktiivisessa käytössä oleva kirjasto, joka sijaitsee samaisella kadulla.

Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen.

Työpaikan nimi ja osoite: Kauklahden päiväkoti, Hansakallionkuja 1, 02780 Espoo
Työaika: 38 h 15 min.
Tehtävä on vakinainen 3.8.2026 alkaen

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen opettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus) tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto, esim. lastentarhanopettajan tai sosiaalikasvattajan tutkinto (laki 272/2005 ja asetus nro 608/2005).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän vanhempansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti sekä hyviä tiimityötaitoja ja intoa kehittää päiväkotimme toimintaa jatkuvasti.

Tervetuloa joukkoomme kasvattamaan vastuullista ja välittävää uutta sukupolvea!

Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää

Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan.

Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä.

Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia.

Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan.

Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä: keha.rekrytointi@espoo.fi. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti.

Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Lisätietoja antaa yksikön johtaja Miia Tiirikka, miia.tiirikka@espoo.fi, 0406366141.

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen palvelualue/Pohjoinen, Espoon keskus/Pohjoinen kunnalliset päiväkodit, Kauklahden päiväkoti

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu päiväkodeista, perhepäivähoidosta, asukaspuistoista ja kerhoista. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työskentelee noin 3400 ammattilaista. Päivittäin varhaiskasvatukseen osallistuu noin 17 000 lasta. Rakennamme yhdessä muiden tulosyksiköiden kanssa yhtenäistä ja onnistunutta opinpolkua.

Kehitämme Espoossa aktiivisesti varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa, toimintatapoja ja johtamista. Meille on tärkeää, että arki yksiköissämme sujuu ja työyhteisöt voivat hyvin. Tarjoamme työntekijöillemme laajat koulutusmahdollisuudet ja vaihtoehtoja oman osaamisen kehittämiseen. Työyhteisöissämme erilaiset taustat, osaaminen ja näkökulmat rikastuttavat yhteistä työtä. Tule meille työkaveriksi Espoon varhaiskasvatukseen!

Hansakallionkuja 1

Espoo 02780

  • Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Espoon kaupunki
    Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen palvelualue/Pohjoinen, Espoon keskus/Pohjoinen kunnalliset päiväkodit, Kauklahden päiväkoti
    ESPOO-03-1110-269.6.2026 klo 08:09 - 22.6.2026 klo 15:45VakinainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimusPalkka: varhaiskasvatuksen opettaja 3177,50 €/kk ja esiopettaja 3295,19 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Espoon kaupunki
    Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen palvelualue/Pohjoinen, Espoon keskus/Pohjoinen kunnalliset päiväkodit, Kauklahden päiväkoti
    ESPOO-03-1110-269.6.2026 klo 08:09 - 22.6.2026 klo 15:45VakinainenTyösuhde3.8.2026Ei etätyömahdollisuutta2OVTES Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimusPalkka: varhaiskasvatuksen opettaja 3177,50 €/kk ja esiopettaja 3295,19 €/kk
    Sinulle suositellut työpaikat