Siirry pääsisältöön
Varhaiskasvatuksen opettaja

Hakuaika päättyy 23.6.2026 klo 15:30

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 10 -ryhmäiseen Peiponpellon päiväkotiin osaksi motivoitunutta, sensitiivistä ja osaavaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä .

Haemme varhaiskasvatuksen opettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen 10 -ryhmäiseen Peiponpellon päiväkotiin osaksi motivoitunutta, sensitiivistä ja osaavaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä . Meille tärkeitä arvoja ovat luonto, liikunta ja leikki.

Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toimintakulttuurin ja oppimisympäristön rakentumisesta, pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta Vesilahden varhaiskasvatus-, ympäristökasvatus-, varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti.
Edellytämme sinulta varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaista kelpoisuutta. Valitun henkilön tulee esittää voimassaoleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki §55). Tehtävässä kahden kuukauden koeaika.

http://www.vesilahti.fi/ https://www.vesilahti.fi/wp-content/uploads/2025Sivistyspalvelut.pdf

Päiväkodin johtaja Mirka Nurminen 040-162 6967

Vesilahden kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus

Reilun 4500 asukkaan elinvoimainen Vesilahti sijaitsee Tampereen kaupunkiseudulla Pirkanmaalla, puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Kunta työllistää noin 200 eri alojen osaavaa ammattilaista, ja organisaatio tunnetaan ketteryydestään sekä hyvistä mahdollisuuksista jatkuvaan oppimiseen. Pienen organisaation etuna on vahva yhteisöllisyys.

Vesilahden kunta tarjoaa monipuoliset henkilöstöedut, muun muassa Epassin liikunta- ja kulttuuriedun, maksuttoman kuntosalin sekä taukokahvit. Arvostamme jatkuvaa oppimista. Henkilöstön käytössä on esimerkiksi Eduhouse-koulutuspalvelu.

Henkilöstökyselyn perusteella Vesilahden kunta koetaan luotettavaksi, yhteistyökykyiseksi ja työtä arvostavaksi työnantajaksi. Nämä arvot näkyvät arjen kohtaamisissa ja työyhteisön ilmapiirissä. Tervetuloa mukaan yhteisölliseen ja lämminhenkiseen porukkaamme, jossa arvostetaan ihmisiä, osaamista ja yhdessä tekemistä!

Rautialantie 60

Vesilahti 37470

  • Savuton työpaikka
  • UNICEF lapsiystävällinen kunta
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Vesilahden kunta
    Vesilahden kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
    VES-01-16-269.6.2026 klo 15:30 - 23.6.2026 klo 15:30MääräaikainenTyösuhde3.8.2026 - 31.7.2027Ei etätyömahdollisuuttaOVTES osio G:n mukaan
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Vesilahden kunta
    Vesilahden kunta, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus
    VES-01-16-269.6.2026 klo 15:30 - 23.6.2026 klo 15:30MääräaikainenTyösuhde3.8.2026 - 31.7.2027Ei etätyömahdollisuuttaOVTES osio G:n mukaan
    Sinulle suositellut työpaikat