Ruokolahden päiväkotiin haetaan 2 määräaikaista varhaiskasvatuksen opettajaa.
Etsimme joukkoomme kahta varhaiskasvatuksen opettajaa ajalle 1.8.2024-31.7.2025.
Päiväkodissamme pääset työskentelemään mukavassa työyhteisössä ja hyvissä tiloissa luonnon kauniissa ympäristössä. Painotamme työskentelyssämme positiivista pedagogiikkaa, yhteisopettajuutta ja yhteisöllisyyttä. Uusille kehittämisideoille annetaan mahdollisuuksia.
Työssäsi vastaat lapsiryhmän pedagogiikasta, toiminnan toteuttamisesta, kehittämisestä ja arvioinnista yhdessä tiimisi kanssa. Päiväkodissamme työskentelee myös varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä resurssityöntekijöitä mahdollistaen riittävän tuen toteuttaminen.
Arvostamme laaja-alaista osaamista, itsensä johtamisen taitoja, ratkaisukeskeistä työotetta, hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittämismyönteistä asennetta.
Kelpoisuusehdot: Varhaiskasvatuksen opettajien toimien kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain 540/2018 mukaan.
Hakeminen ja hakuaika:
Hakemukset tulee tehdä ensisijaisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemuksiin tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuna tai toimittaa niistä kirjalliset kopiot osoitteeseen: Ruokolahden päiväkoti, Metsolantie 11, 56100 Ruokolahti.
Hakuaika alkaa 3.5. ja päättyy pe 17.5.2024 klo 15.00.
Ennen työsopimuksen tekemistä tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan, esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikostaustaote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 504 / 2002) sekä alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset.
-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/varhaiskasvatuksen-opettaja-590421/
- Ruokolahden kunta, Hyvinvointipalvelut, Varhaiskasvatus, Ruokolahden päiväkoti
- KokoaikatyöTyöpaikkaMääräaikainenTyösuhde
- 590421
- 2
- 1.8.2024-31.7.2025
- OVTES
- 3.5.2024 00:01 - 17.5.2024 15:00
- Opetus- ja kulttuurialaEtelä-KarjalaRuokolahtiVarhaiskasvatuksen opettajatKunta
Varhaiskasvatuspäällikkö puh. 044 4491 350
Sijainti
Metsolantie 11
56100 Ruokolahti