Hakuaika päättyy 30.6.2026 klo 14:45
Haluatko olla osa dynaamista työyhteisöä Keudassa? Kiinnostaisiko sinua mahdollisuus määräaikaiseen palvelussuhteeseen, esimerkiksi sijaisuuteen?
Keuda hakee eri alojen ammatillisten opettajien sijaisia eripituisiin lyhyisiin sijaisuuksiin. Ammatillisten opettajien sijaisuuksia on useilla koulutusaloillamme. Sijaisuudet kestävät pääsääntöisesti yhdestä päivästä kahteen viikkoon.
Haemme lisäksi aineenopettajien sijaisia (mm. äidinkieli ja suomi toisena kielenä, ruotsi, englanti, matematiikka, kemia ja fysiikka, työkyvyn ja -hyvinvoinnin opettaja, liikunta ja terveystieto, kestävän kehityksen opettaja) yhteisten tutkinnon osien opettajiksi.
Arvostamme opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen A986/1998 mukaista kelpoisuutta.
Sijaiseksi hakevalta toivomme hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä toiminnallisen ja eriyttävän opetuksen sekä verkkopedagogiikan osaamista. Avoimen hakemuksen voivat kuitenkin jättää myös opettajaksi opiskelevat, soveltuvaa koulutus- tai tieteenalaa opiskelleet sekä ammatinosaajat.
Ilmoita hakemuksessasi, millaisista sijaisuuksista olet kiinnostunut, esim. koulutusala ja/tai opetettavat aineet ja millä paikkakunnalla olisit valmis työskentelemään. Keudan toimipisteet löydät Järvenpäästä, Tuusulasta, Keravalta, Sipoosta, Nurmijärveltä ja Mäntsälästä.
Avoimeen hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset sekä mahdolliset vastaavuustodistukset ja rinnastamispäätökset.
Opetushenkilöstön avoin haku on voimassa 30.6.2026 saakka ja se on Keudan henkilöstöpalveluiden ja opetuksen esihenkilöiden käytössä 15.8.2026 saakka.
Muistathan myös päivittää mahdolliset muuttuneet yhteystietosi Kuntarekry-järjestelmässä, jotta pysymme helposti yhteydessä sinuun.
Huomioithan, että avoin hakemus ei automaattisesti siirry rekrytointiprosessiin, josta on julkaistu erillinen työpaikkailmoitus. Siksi suosittelemme hakemaan paikkaa erikseen kunkin työpaikkailmoituksen yhteydessä olevan hakulomakkeen avulla.
Koulutuspäälliköt
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Osaamis- ja kehittämispalvelut
Keuda, johtava ammatillinen kouluttaja ja työelämän kehittäjä, tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita koulutuksia, jotka valmistavat opiskelijoita työelämään ja jatko-opintoihin. Keski-Uudellamaalla sijaitsevat 10 toimipistettä tarjoavat opiskelijoille ainutlaatuisia oppimisympäristöjä.
Valikoimassamme on yli 80 ammatillista tutkintoa ja monipuolista, syventävää lyhytkoulutusta eri aloilta. Teemme tiivistä yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, ja tuemme yli 2 500 kumppaniamme kilpailukyvyn ja kasvun vahvistamisessa, edistäen samalla alueellista kehitystä ja hyvinvointia.
Vastuullisuus on toimintamme perusta. Huolehdimme opiskelijoiden ja henkilöstömme hyvinvoinnista ja kehitämme innovatiivisia ratkaisuja työelämän tarpeisiin. Sitoutumisemme älykkäiden teknologioihin tukee jatkuvaa oppimista ja yhteiskunnan kehitystä. Tulevaisuuden oppimisympäristöissämme yhdistyvät älykkäät teknologiat ja kestävän kehityksen ratkaisut, tarjoten opiskelijoille parhaat valmiudet nopeasti muuttuvaan työelämään.
Sibeliuksenväylä 55A
Järvenpää 04400
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Osaamis- ja kehittämispalvelut
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Osaamis- ja kehittämispalvelut