Hakuaika päättyy 7.5.2026 klo 15:00
Tervetuloa Oma Hämeeseen - paikkaan, missä intohimosta, rohkeudesta ja välittämisestä syntyy merkityksellinen työ. Meillä avautuu ovi monipuolisiin työmahdollisuuksiin!
Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä ja rakentamaan kanssamme parempaa tulevaisuutta Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle!
Haemme Oma Hämeelle ammattitaitoista ja innostunutta diabeteshoitajaa vakituiseen työsuhteeseen Assi-sairaalan diabeteskeskukseen. Työt on mahdollista aloittaa pian sopivan henkilön löydyttyä, kuitenkin viimeistään 1.9.2026. Työ on päivätyötä, ja toiminta mahdollistaa sovitut etätyöpäivät.
Diabeteshoitajan työhön kuuluu vastaanottotyötä sekä asiakkaiden ohjaamista puhelimitse ja sähköisiä palveluja hyödyntäen. Kohderyhmänä ovat pääasiassa aikuiset tyypin 1 diabeetikot sekä vaikeahoitoiset tyypin 2 diabeetikot. Työ on pääosin itsenäistä asiantuntijatyötä, joka edellyttää vahvaa substanssin (diabetes) hallintaa, itsenäistä päätöksentekoa ja itsensä johtamista.
Työtä meillä ei tehdä ainoastaan yksin, vaan työskentelemme moniammatillisissa tiimeissä, jossa olemme toinen toistemme tukena, asiakkaan hyvinvoinnin varmistamiseksi. Tiimiisi kuuluu lääkäreiden lisäksi 6 diabeteshoitajaa. Tiimin kesken tapaamme viikoittain palaverien yhteydessä. Osaamistasi lisätään ja päivitetään säännöllisesti järjestettävillä koulutuksilla. Diabeteshoitajan työparina toimii diabeteslääkäri.
Kelpoisuusvaatimuksena on laillistettu sairaanhoitajan tutkinto. Lisäksi edellytämme kokemusta ja perehtyneisyyttä erityisesti tyypin 1 diabeetikoiden hoidosta. Diabeteksen hoidon erikoistumisopinnot (30 op) katsotaan eduksi. Ajantasainen tietämys diabeteksen hoidosta, sekä välineistön ja toimintamallien tuntemus on tehtävässä tarpeen. Arvostamme oma-aloitteisuutta, itsenäistä työotetta sekä ratkaisukeskeistä asennetta. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää myös hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, paineensietokykyä ja priorisointikykyä.
Oma Hämeellä on käytössä laajalti työsuhde-etuja:
-Lounasetu
-Työmatkaetu
-Kulttuuri-, hyvinvointi- ja liikuntaetu Epassi Flex
-Työterveys Terveystalossa
-Työkokemuksen perusteella jopa 38 päivää lomaa vuodessa (lauantait ei kuluta lomapäiviä)
- Monipuoliset kouluttautumismahdollisuudet koko henkilöstölle
Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja teemme valinnan sopivan henkilön löydyttyä. Tehtäväkohtainen palkka on 3011.70€/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme kokemukseen perustuvaa lisää, jonka määrä voi olla 3% tai 8%. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Koeaika on kuusi kuukautta. Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä.
Me Oma Hämeessä haluamme tukea tieteellisen tutkimustyön tekemistä myöntämällä palkallisia vapaita väitöskirjan tai ylemmän korkeakoulututkinnon tekemiseen. Edistämme strategiamme mukaisesti henkilöstömme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta.
osastonhoitaja Auli Elo
p. 0401867094
auli.elo@omahame.fi
Sisätautien poliklinikka (Hämeenlinna)
Oma Häme kutsuu sinut mukaan rakentamaan yhdessä merkityksellistä huomista! Tutkimuksen mukaan meidän työntekijöistä 70% suosittelisi meitä työnantajana ystävälleen. (Lähde: TTL). Etsimme omistautuneita työntekijöitä, jotka jakavat arvomme ja intohimon yhdenvertaisuuteen, asiakaslähtöisyyteen, vaikuttavuuteen ja rohkeuteen. Miksi Oma Häme? Meillä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa suoraan asiakkaidemme hyvinvointiin. Työskentelemme yhteisönä kohti tasavertaista palvelua, ottaen asiakkaat ja työntekijät mukaan suunnitteluun ja kehittämiseen. Käytämme tieteeseen perustuvia menetelmiä, jotka tuovat muutoksia asiakkaidemme elämään.
Rakennamme maailman inhimillisintä Assi –sairaalaa, jonka tulevien toimintojen suunnittelussa sinulla on mahdollista olla mukana. Uudet tilat ovat käytössämme vuonna 2026. Oma Häme vastaa 171 000 asukkaan hyvinvoinnista 11 kunnan alueella 7100 työntekijän voimin.
Ahvenistontie 24
Hämeenlinna 13500
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Sisätautien poliklinikka (Hämeenlinna)
Sisätautien poliklinikka (Hämeenlinna)