Skip to main content
Erityisluokan tuntiopettaja Väinölän ja Kalevan koulu

Hakuaika päättyy 15.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Erityisluokan tuntiopettajan määräaikainen tehtävä Väinölän ja Kalevan kouluun

Haemme Kajaanin kaupungin perusopetukseen erityisluokan tuntiopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen Väinölän ja Kalevan kouluun ajalle 1.8.2026 -31.7.2027.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn erityisluokanopettajana Väinölän erityiskoulussa, idyllisessä puurakennuksessa Kajaanin kaupungin ytimessä. Koulussa on kolme luokkaa, joista kaksi on Väinölän ryhmiä ja yksi on Kalevan ryhmä. Opettaja vastaa oppilaiden pedagogisesta kokonaisuudesta, opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista sekä yksilöllisten oppimispolkujen tukemisesta oppilaiden tarpeet huomioiden. Oppilaat opiskelevat pääsääntöisesti toiminta-alueittain annettavan opetuksen mukaisesti.

Opetustyöhösi kuuluu myös oppiaineittain annettavaa opetusta Kalevan ryhmässä. Erityisluokanopettajan lisäksi luokassa työskentelee useampi koulunkäynninohjaaja. Opettajalla on ympärillään myös moniammatillinen tiimi. Koulussamme järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota toteutetaan oman henkilöstön voimin.

Tehtävässä menestyminen edellyttää tiivistä yhteistoimintaa opettaja -ohjaajatiimeissä. Arvostamme joustavaa, oppilaslähtöistä työskentelyotetta, monipuolista pedagogista osaamista, vaihtoehtoisten kommunikaatiomenetelmien hallintaa, oppimisen tuen välineiden käyttöä sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsotaan myös aikaisempi kokemus vastaavista erityisluokanopettajan tehtävistä sekä oppilashuoltolain ja oppimisen tuen uusien perusteiden hyvää tuntemusta ja kykyä soveltaa niitä käytännössä.

Kelpoisuusehtona on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimusten asetuksen nro 986/1998 mukainen erityisluokanopettajan kelpoisuus. Vaadittava opettajankelpoisuus; tutkinto, opetettavat aineet (opintopisteet/opintoviikot) sekä pedagogiset opinnot tulee selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tarkastetaan mahdollisessa haastattelutilanteessa. Kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Palkkaus on OVTES:n mukainen. Kelpoisen erityisopetuksen tuntiopettajan palkka on 2982,32-3243,27 €

Tehtävän täyttämisessä otetaan ensisijaisesti huomioon Kajaanin kaupungin lomautusuhan ja työnteon keskeytyksen alaiset työntekijät, mikäli he täyttävät tehtävän kelpoisuusehdot.

TYÖNANTAJAKUVAUS

Kajaanissa pääset opettajana osaksi laadukasta ja hyvin tuettua perusopetusta. Kajaanin perusopetuksessa on maltilliset ryhmäkoot ja uuden lain mukaiseen tuen antamiseen on panostettu lisäämällä samanaikaisopetuksen sekä erityisopetuksen resurssia. Lisäksi Kajaanin perusopetuksessa toimii tällä hetkellä useita erityisluokkia. Kouluja on systemaattisesti remontoitu vastaamaan nykyaikaisia opetusmenetelmiä, opetuksessa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa ensimmäisestä luokasta lähtien ja koulut sijaitsevat lähellä luontoa, mikä näkyy opetuksessa kaikkina vuodenaikoina.

Kaupungissa on 12 perusopetuksen koulua ja yhteensä 14 opetusta antavaa yksikköä, jokaisella oma rehtorinsa. Perusopetus kuuluu sivistystoimialaan, ja kokonaisuutta johtaa perusopetuksen tulosalueen johtaja, mikä tukee yhtenäisiä käytäntöjä ja yhteistä pedagogista kehittämistä. Vuonna 2021 käynnistynyt laajamittainen kaksikielinen opetus yhdistää suomen- ja englanninkielisen opetuksen tarjoten oppilaille mahdollisuuden vahvaan kielitaitoon molemmilla kielillä. Kajaanissa toimii myös musiikki-, liikunta- ja matematiikkaluokkia sekä erilaisia painotuksia ja tukimuotoja, kuten joustava perusopetus, valmistava opetus sekä vaativan erityisen tuen opetus. Näiden avulla oppilaita voidaan tukea yksilöllisesti ja tarjota mahdollisuuksia omien vahvuuksien kehittämiseen.

Kajaanin kaupunki on monialainen työnantaja, joka arvostaa työn ja perhe-elämän tasapainoa. Perheiden monimuotoisuus nähdään vahvuutena, ja haluamme kehittää jatkuvasti käytäntöjämme entistä perheystävällisemmiksi.

Lue lisää Kajaanin kaupungista työnantajana: kuntarekry.fi/kajaaninkaupunki

KIINNOSTUITKO?

Hakuaikaa on jatkettu, hae meille viimeistään 15.5.2026 klo 15.00 mennessä! Hakemukset ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Postitse toimitetut hakemukset osoitteeseen: Kajaanin kaupunki, kirjaamo, PL 133, 87100 Kajaani, kuoreen merkintä "Erityisluokan tuntiopettaja Väinölän ja Kalevan koulu".

Tehtävään valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Erikseen pyydettäessä esitettävä todistus huumausainetestistä. Koeaika on puolet palvelussuhteen kestosta.

Tule osaksi osaavaa joukkoamme!

https://kajaani.fi/ https://kajaani.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/peruskoulut-ja-hallinto/keskuskoulu/

Kalevan ja Väinölän koulun apulaisrehtori Anni rimpiläinen p. 044 7100 515, anni.rimpilainen@edukajaani.fi
Keskuskoulun rehtori Erna Huhtala p. 040 1677 268, erna.huhtala@edukajaani.fi

Kajaanin kaupunki, sivistystoimiala, perusopetus

KAJAANI – aikaa elämälle ja työlle

Kajaanissa yhdistyvät monipuolinen elinkeinoelämä, kansainvälisen tason osaaminen ja turvallinen, yhteisöllinen ympäristö. Reilun 36 000 asukkaan maakuntakeskus tarjoaa tasapainon työn ja vapaa-ajan välille: lyhyet etäisyydet, luonnon läheisyys ja kattavat palvelut tekevät arjesta sujuvaa. Kun aikaa ei kulu ruuhkiin, sitä jää enemmän perheelle ja muille tärkeille asioille.

Tutustu tarkemmin elämään ja mahdollisuuksiin Kajaanissa: www.kajaani.fi/267

Muutto Kajaaniin edessä tai harkinnassa?
Tarjoamme tukea työnhakuun ja kotiutumiseen uudessa kotikaupungissa – myös puolisolle.
Lisätietoa osoitteessa: www.kajaani.fi/muuttajalle

Pohjolankatu 24

Kajaani 87100

Tutustu työnantajaan
Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki, sivistystoimiala, perusopetus
7141591.4.2026 klo 08:00 - 15.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026Ovtes:n mukaan
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Kajaanin kaupunki
Kajaanin kaupunki, sivistystoimiala, perusopetus
7141591.4.2026 klo 08:00 - 15.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026Ovtes:n mukaan