Skip to main content
Top menu
  • Jobs
  • Erityisluokanopettaja, Järvenperän koulu

    Hakuaika päättyy 16.12.2025 klo 15:45

    Hae työpaikkaaAdd to favorites

    Peruskoulun erityisluokanopettajan sijaisuus ajalle 7.1.2026-30.5.2026.

    Haemme sijaista työskentelemään koulun omassa pienluokassa. Ryhmässä on kymmenen yläkouluikäistä oppilasta ja kaksi erityisluokanopettajaa. Opetustunteja on 22 vvt.

    Järvenperän koulu on perusopetuksen yläkoulu, jossa kasvaa ja opiskelee 449 oppilasta vuosiluokilla 7-9. Koulussa on LUMA-painotusluokkia. Yleisopetuksen yhteydessä annetaan vahvaa erityispedagogista osaamista kahdella yleisopetuksen erityisluokalla oppimisen ja käyttäytymisen haasteisiin. Lisäksi koulussamme on kolme toiminta-alueittaintapahtuvan opetuksen luokkaa vaikeasti kehitysvammaisille vuosiluokkien 1-9 oppilaille.
    Koulussa toteutetaan lisäksi työelämäpainotiteista perusopetusta, TEPPO.

    Koulun visiona on oppimisen ilo ja eriyttäminen. Koulussamme korostetaan hyvinvointitaitojen opetusta ja ohjausta.
    Järvenperän koulussa oppilaan ohjausta kehitetään kokonaisuutena ja nähdään kaikkien koulun aikuisten, erityisesti opettajien ja oppilaanohjaajien, tärkeäksi tehtäväksi. Tavoitteenamme on vahva luokanohjaaminen sekä laadukas opetus ja ohjaus. Näemme koulussamme eläinavusteisen opetuksen ja oppimisen hyödyt.

    Koulun nimi ja osoite: Järvenperän koulu, Auroranmäki 1, 02940 Espoo.
    Työaika: OVTES:in mukainen.
    Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
    Haettava tehtävä on määräaikainen.
    Palvelussuhde alkaa 7.1.2026
    Tämä työpaikka on esteetön.

    Kelpoisuusvaatimus: Erityisluokanopettajan kelpoisuus.

    Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

    Määräaikaisissa tehtävissä huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat.

    Tehtävässä edellytetään kokemusta vastaavista tehtävistä, opetussuunitelman vahvaa hallintaa, hyviä tiimi- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä ja näyttöjä eriyttämisosaamisesta sekä ratkaisukeskeistä työotetta.

    Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

    Arvostamme positiivisen pedagogiikan tuntemusta, joustavuutta sekä innovatiivisuutta.

    Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

    Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

    Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi.

    Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

    https://www.espoo.fi/fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/peruskoulut/jarvenperan-koulu

    Lisätietoja antaa rehtori Minna Kartano, 043 8272631, minna.kartano@espoo.fi.

    Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Keski- ja Pohjois-Espoo, Järvenperän koulu

    Suomenkielinen perusopetus järjestää lapsille ja nuorille oppilaslähtöistä, korkeatasoista ja alueellisesti yhdenvertaista perusopetusta. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen. Toimimme yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja toisen asteen toimijoiden kanssa. Suomenkielisiä peruskouluja on yhteensä 75, ja niissä opiskelee noin 30 500 lasta ja nuorta.

    Espoo

  • Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Keski- ja Pohjois-Espoo, Järvenperän koulu
    Espoon kaupunki
    ESPOO-03-1768-252.12.2025 klo 09:29 - 16.12.2025 klo 15:45MääräaikainenVirkasuhde7.1.2026 - 30.5.2026OVTES:in mukainen
    Hae työpaikkaaAdd to favorites
    Työpaikan tiedot Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Keski- ja Pohjois-Espoo, Järvenperän koulu
    Espoon kaupunki
    ESPOO-03-1768-252.12.2025 klo 09:29 - 16.12.2025 klo 15:45MääräaikainenVirkasuhde7.1.2026 - 30.5.2026OVTES:in mukainen