Hakuaika päättyy 14.12.2025 klo 23:59
Haemme Liedon kaupungin vapaa-aikapalveluihin etsivää nuorisotyöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Työtehtäviin kuuluu tuen ja henkilökohtaisen ohjauksen tarjoaminen alle 29-vuotiaille nuorille. Pääsääntöisesti silloin, kun nuori on jäänyt koulutuksen tai työelämän ulkopuolelle. Lisäksi etsivä nuorisotyöntekijä auttaa nuoria, jotka toivovat apua johonkin itseä askarruttavaan asiaan. Etsivä nuorisotyöntekijä auttaa nuorta saavuttamaan omia tavoitteitaan. Työtehtäviin kuuluu myös ryhmätoiminnan suunnittelua ja toteutusta. Työ on moniammatillista yhteistyötä esim. Varhan, yhdistysten sekä muiden nuorten kanssa työtä tekevien toimijoiden kanssa.
Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta sisältää myös säännöllistä iltatyötä sekä satunnaista viikonlopputyötä.
Pätevyysvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto esimerkiksi yhteisöpedagogi (AMK) tai sosionomi (AMK). Toivomme hakijalta itsenäistä työotetta, hyviä yhteistyötaitoja ja kykyä verkostoitua sekä kohdata eri elämäntilanteissa olevia nuoria. Eduksi katsotaan kokemus nuorten kanssa työskentelystä sekä viestintäosaaminen sosiaalisen median kanavissa. Tehtävä edellyttää oman auton käyttöä.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti. Työ on kokoaikatyö ja työaika on 38 h 15 min / viikko.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lain 504/2002 mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote 30 vuorokauden kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Koeaika on 6kk. Pätevyyttä osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset pyydetään esittämään mahdollisessa haastattelussa. Haastattelut pidetään 17.-18.12.2025.
Jos olet itsenäinen ja helposti lähestyttävä, saatat olla etsimämme henkilö! Kysy rohkeasti lisää tehtävästä ja liity tiimiimme!
Liedossa 01.12.2025
Toimialajohtaja, hyvinvointipalvelut
Vapaa-aikapalveluiden vastaava Marjaana Tamminen, marjaana.tamminen@lieto.fi, puh. 050 569 0952.
Liedon kaupunki, Sivistyspalvelut, Kulttuuripalvelut, Nuoriso ja kulttuuri
Lieto on yli 20 000 asukkaan kasvava, yritteliäs, viihtyisä ja luonnonläheinen kaupunki Varsinais-Suomessa. Liedon kaupungin henkilökunta tuottaa asukkailleen ammatillisesti korkeatasoisia ja ihmisläheisiä palveluita. Meillä työskentelee noin 800 eri alojen ammattilaista viidellä eri toimialalla. Liedon kaupungin strategisena kehitysalueena on henkilöstö ja osaaminen. Liedon kaupungin organisaatio on palveluorganisaatio. Se tarkoittaa, että tärkein voimavaramme on terve, hyvin johdettu sekä osaava ja motivoitunut henkilökunta. Tule mukaan tukemaan tämän tavoitteen saavuttamista!
Kirkkotie 13
Lieto 21420
- Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Liedon kaupunki
Liedon kaupunki