Hakuaika päättyy 26.4.2026 klo 23:59
Joutsan yhtenäiskouluun haetaan koulunkäynninohjaajaa yksilölliseen pienryhmään ajalle 10.8.2026 - 5.6.2027.
Joutsan yhtenäiskouluun haetaan koulunkäynninohjaajaa yksilölliseen pienryhmään ajalle 10.8.2026 - 5.6.2027. Tunteja tulee olemaan 28-30h/vko. Koulunkäynninohjaaja tulee työskentelemään toiminta-alueittain opiskelevan oppilaan tukena ja apuna (henkilökohtainen ohjaaja).
Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan tai lähihoitajan tutkinto. Myös muut tutkinnot otetaan huomioon haussa.
Ryhmässä tulee olemaan opettajan lisäksi 3-4 koulunkäynninohjaajaa ja seitsemän 1.-9. luokan oppilasta. Tule mukaan innostavaan ryhmään ja mukavaan työyhteisöön. Ryhmässä on joustava ja innovatiivinen tiimi. Joutsan koulukeskuksessa opiskelee n. 350 oppilasta ja opiskelijaa sekä työskentelee 50 opetusalan ammattilaista. Joutsa sijaitsee nelostien varressa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Meillä on monipuolisten työtehtävien lisäksi mukava työyhteisö. Tervetuloa joukkoomme!
Palkka määräytyy KVTES:n mukaan. Tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi. Koeaika on puolet tehtävän kestosta.
Etsimme sitoutunutta ja ammattitaitoista koulunkäynninohjaajaa työskentelemään perusopetuksen oppilaan yksilöllisen tuen parissa. Tehtävässä toimit tiiviissä yhteistyössä opettajan ja muun oppilashuollon sekä esiopetuksen henkilöstön kanssa oppilaan koulupäivän sujuvuuden ja hyvinvoinnin tukemiseksi.
Tehtävän keskeinen sisältö:
- Oppilaan ohjaaminen ja tukeminen koulupäivän eri tilanteissa
- Oppimisen, keskittymisen ja toiminnanohjauksen tukeminen
- Sosiaalisten tilanteiden ja vuorovaikutuksen ohjaaminen
- Rauhallisen ja ennakoitavan arjen rakentaminen
- Siirtymätilanteiden ja muutosten tukeminen
Edellytämme hakijalta:
- Kykyä kohdata lapsi yksilöllisesti, sensitiivisesti ja kunnioittavasti
- Hyviä vuorovaikutus- ja kommunikointitaitoja (myös vaihtoehtoisten kommunikointikeinojen tuntemus katsotaan eduksi)
- Kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta ja rauhallista työotetta
- Ymmärrystä erilaisten oppimisen ja käyttäytymisen tuen tarpeista
- Kykyä ennakoida tilanteita ja toimia joustavasti muuttuvissa arjen tilanteissa
- Valmiutta sitoutua pitkäjänteiseen työskentelyyn saman oppilaan kanssa
- Hyviä yhteistyötaitoja moniammatillisessa ja monialaisessa tiimissä
Eduksi katsotaan:
- Aiempi kokemus vastaavista ohjaustehtävistä
- Erityispedagoginen osaaminen tai koulutus
- Strukturoitujen työskentelytapojen (esim. visuaalinen tuki, selkeä päivärytmi) hyödyntämisen osaaminen
- Kyky tukea itsesäätelyä ja tunnetaitoja arjen tilanteissa
rehtori Ulpu Silvasti, puh. 040 487 8112, ulpu.silvasti@joutsa.fi
apulaisrehtori Joni Kääriäinen, puh. 040 528 6920, joni.kaariainen@joutsa.fi
Joutsan kunta
Oletko miettinyt, millaista olisi työskennellä keskellä kauneinta Järvi-Suomea, ylväiden havumetsien ja kimmeltävien vesistöjen rauhassa? Missä on tilaa vapaa-ajan unelmille sekä perhe-elämälle? Sen tarjoaa Sinulle kätevän kokoinen kuntamme eteläisessä Keski-Suomessa. Joutsassa on mahdollisuus avaraan asumiseen, järkeviin työmatkoihin, turvalliseen koulutiehen ja aktiiviseen harrastamiseen. Joutsa sijaitsee 4-tien varrella ja tarvittaessa kaupunkiin hurauttaa hetkessä. Kannattaa siis hakea töihin Joutsan kunnalle, täällä kaikki arvokas on lähellä ja palvelut ovat hyvät sekä laadukkaat kaikkiin elämänvaiheisiin. Työn vastapainoksi löydät luonnon rauhaa, mukavasti kulttuuria sekä hyviä liikuntamahdollisuuksia kaikenikäisille.
”Upeat puitteet, edullinen asuminen ja kätevät etäisyydet eivät itsessään tee paikkakunnasta hyvää kotikuntaa. Sen tekevät ihmiset.”
Työnantajana Joutsan kunta panostaa työntekijöidensä työhyvinvointiin ja työssäjaksamiseen. Tarjolla on hyvät TYHY- edut ja työntekijöiden hyvinvoinnista huolehditaan myös vapaa-ajalla. Työntekijänä saat käyttöösi Epassi Flexin sekä kerran viikossa pääset ilmaiseksi uimaan Leivonmäen uimahalliin. Tarjolla on myös muita TYHY-etuja. Lisäksi Joutsan kunnassa saat mukavan työyhteisön, työyhteisössä on hyvä pössis ja tekemisen meininki. Kunta panostaa työntekijöidensä ammattitaidon kehittämiseen sekä ylläpitämiseen ja kannustaa kouluttautumaan.
Joutsan kunta on sitouttanut työntekijöitään hyvin ja pitkät työsuhteet puhuvat asian puolesta. Kunta työllistää noin 150 henkilöä.
Joutsan kunta on savuton ja tuoksuton työpaikka.
Koulutie 2
Joutsa 19650
Joutsan kunta
Joutsan kunta