Skip to main content
Kotitalouden ja käsityön tuntiopettaja

Hakuaika päättyy 5.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Omannäköisen onnentunteen täyttämää elämää nyt tarjolla Suomen pohjoisimmassa kaupungissa KOTITALOUDEN JA KÄSITYÖN TUNTIOPETTAJALLE 1.8.2026 alkaen.

Tehtävä sisältää kotitalouden ja käsityön opetusta perusopetuksessa ala- sekä yläkoulussa, mahdollisesti myös lukiossa. Opettaja vastaa opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista sekä turvallisen ja toimivan oppimisympäristön ylläpitämisestä. Työhön kuuluu yhteistyö huoltajien kanssa ja osallistuminen koulun yhteisölliseen toimintaan.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Valinnassa noudatamme kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Työnantajana Kemijärven kaupunki on savuton.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (1998/986) mukaisesti. Tehtävä edellyttää valmiutta opettaa molempia oppiaineita perusopetuksen vuosiluokilla sekä hyviä vuorovaikutus- ja ohjaustaitoja. Arvostamme kokemusta käytännönläheisestä opetuksesta, turvallisuusosaamista ja kehittämismyönteistä työotetta.

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valitsemisesta toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Hakemuksia ei palauteta.

Hakemus toimitetaan 5.5.2026 klo 15 mennessä Kuntarekryyn (työavain 720586) tai Kemijärven kaupungin kirjaamon osoitteeseen Kemijärven kaupungin kirjaamo, PL 5, 98101 Kemijärvi tai sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@kemijarvi.fi. Kuoreen tai sähköpostin osoitekenttään merkintä KOTITALOUDEN JA KÄSITYÖN TUNTIOPETTAJA.

Ensisijaisesti toivomme hakemusta Kuntarekryyn, www.kuntarekry.fi.

Käytämme kaupunginhallituksen päätöksen 22.2.2021 § 63 mukaisesti anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen.

Työnantajalla on käytössä henkilöstön hyvinvointietu ePassi 400 €/kalenterivuosi 1.1.2025 lukien edellytysten täyttyessä (kaupunginhallitus 1.10.2018 § 277, 11.10.2021 § 349, 1.12.2024 § 351). Kemijärven kaupungin henkilöstöllä on mahdollisuus käyttää Pyhätunturin juurella, hotelli Kultakeron alapuolella sijaitsevaa lomaosaketta edullisin vuorokausihinnoin.

http://www.kemijarvi.fi

Lisätietoja antaa sähköpostitse perusopetuksen ja lukion rehtori Marika Annala marika.annala@kemijarvi.fi.

Koulutuspalvelut

Noin 7000 asukkaan Kemijärvi tarjoaa mutkatonta, elämänmakuista arkea ja tilaa hengittää. Kemijärvellä yhdistyvät luonnonrauha ja aktiivinen vapaa-aika: uimahalli, jäähalli, liikuntahalli, kulttuurikeskus ja musiikkiopisto täydentävät ympäröivän luonnon erinomaiset harrastusmahdollisuudet. Opiskellakin voi ylioppilaaksi tai ammattiin asti.

Jos jostain syystä tulee tarve käydä etelämmässä, pääset suoralla junayhteydellä sujuvasti Helsinkiin saakka ja takaisin. Autoa sen sijaan et täällä asuessasi välttämättä tarvitse, sillä pienen kaupungin keskustassa monipuoliset palvelut ovat kävelymatkan päässä. Jos kuitenkin autoilet, työmatkojasi tai kauppareissujasi eivät ruuhkajonot tai parkkimaksut rasita.

Elämänlaatua parantaa sekin, että Kemijärvellä kaikki mitä tulee ei mene asumiseen, vaan rahaa jää myös elämiseen, ja silti täällä on mahdollista asua ruuhka-Suomea väljemmin.

Hillatie 6

Kemijärvi 98100

  • Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Kemijärven kaupunki
    Koulutuspalvelut
    72058621.4.2026 klo 07:35 - 5.5.2026 klo 15:00VakinainenVirkasuhde1.8.2026 alkaenEi etätyömahdollisuuttaOVTES:n mukainen
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kemijärven kaupunki
    Koulutuspalvelut
    72058621.4.2026 klo 07:35 - 5.5.2026 klo 15:00VakinainenVirkasuhde1.8.2026 alkaenEi etätyömahdollisuuttaOVTES:n mukainen