Hakuaika päättyy 16.3.2026 klo 10:00
Sodankylän kunnan perusopetuksessa on haettavana koulunkäynninohjaajan vakituinen toimi alkaen 1.8.2026. Tehtävä sijoittuu Tähtikunnan koululle. Tähtikunnan koulu on noin 600 oppilaan yhtenäiskoulu kuntakeskuksessa.
Tehtäviin kuuluu:
• koulunkäynninohjaajan työtehtävät perusopetuksessa
• lv 26-27 työtehtävät kohdistuvat vaativaan erityisluokkaan
• yhteistyö kollegoiden, opettajien ja moniammatillisen tiimin kanssa
• osallistuminen hyvinvointia tukevaan toimintakulttuuriin ja yksikön kehittämiseen
Hakijalta edellytetään:
• kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan ammattitutkinto tai tehtävään soveltuva muu toisen asteen tutkinto
• hyviä vuorovaikutus ja yhteistyötaitoja
• valmiutta tiimityöskentelyyn ja monialaiseen yhteistyöhön
• oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn
• kehitysmyönteisyyttä ja ammatillista työotetta
• hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa
Arvostamme lisäksi:
• halua kehittää kouluyhteisön hyvinvointia
• kykyä toimia muuttuvissa ja moninaisissa tilanteissa
• kokemusta työskentelystä erityistä tukea vaativien oppijoiden parissa sekä tieto- ja viestintätekniikan osaamista, esimerkiksi tablettipohjaisten kommunikaatioyhteyksien hallinta.
Tarjoamme sinulle
Sodankylässä pääset tekemään merkityksellistä työtä yhteisössä, joka välittää.
Lisäksi tarjoamme:
• ePassi Flex - etu liikuntaan, kulttuuriin ja hyvinvointiin
• ePassi-lounasetu
• kunnan liikuntapalveluiden maksuton käyttö
• laaja työterveyshuolto
• kohtuulliset ryhmäkoot ja vahvan moniammatillisen tuen
• modernit oppimisympäristöt
• monipuoliset harrastusmahdollisuudet tuntureista retkeilyreitteihin
• ympäristön, jossa luonto ja kulttuuri kulkevat käsi kädessä
• edullisen ja laajan harrastuskentän lapsille ja nuorille
Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaisesti.
Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Valitun on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote ennen valinnan vahvistamista.
Hakeminen
Sodankylä käyttää sähköistä rekrytointijärjestelmää.
Lähetä hakemuksesi Kuntarekryn kautta
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/koulunkaynninohjaaja-707687/
• Hakuaika päättyy: 16.3.2026 klo 10:00
• Työ alkaa: 1.8.2026
Lisätietoja:
Jake Suopanki, apulaisrehtori puh. 040 148 4665
Arvola Ari rehtori, puh. 040 175 7990
Sodankylän kunta, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut
Sodankylä ei ole kiiltokuva Lappia. Se on astetta aidompi paikka, jossa elämä tuntuu ja yhteisö kantaa. Täällä uskalletaan kokeilla, ajatella toisin ja tehdä rohkeita ratkaisuja – yhdessä. Kunnassa on nyt vahva kehittämisen meininki, uusia palveluja syntyy ja tekemisen energia näkyy arjessa. Tulevaisuus on valoisa, ja sitä rakennamme määrätietoisesti.
Kouluissa ja varhaiskasvatuksessa rakennamme yhdessä hyvinvointia tukevaa toimintakulttuuria, jossa lapset, nuoret ja aikuiset voivat kasvaa, oppia, voida hyvin ja onnistua yhdessä. Meillä työ ei ole pelkkää suorittamista – se on yhteistä kehittämistä, arjen pieniä voittoja ja rohkeutta kokeilla uutta.
Arki Sodankylässä on yksinkertaisen hyvää. Luonto alkaa kotiovelta, tunturit avautuvat lyhyen ajomatkan päässä ja taajaman palvelut ovat lähellä. Lasten ja nuorten harrastaminen maksaa vain murto osan siitä, mitä se monissa muissa kunnissa maksaa.
Harrastusmahdollisuudet ovat huippuluokkaa: retkeilyreitit, tunturit, kalavedet, moottorikelkkareitit sekä monipuolinen seuratoiminta. Kuntaan rakentuu parhaillaan myös uusi kulttuuritalo, joka vahvistaa entisestään elävää sivistys ja kulttuurielämää.
Sodankylä ei ehkä ole kaikille – mutta monelle se on aivan kaikki. Haluaisitko sinä olla yksi meistä?
Unarintie 33
Sodankylä 99600
Sodankylän kunta
Sodankylän kunta