Skip to main content
Lähihoitaja, Kultakodit, Lohja

Hakuaika päättyy 18.5.2026 klo 15:45

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Hei lähihoitaja! Etsimme sinua joukkoomme tekemään arvokasta ja merkityksellistä työtä ikääntyneiden parissa.

Lähihoitajana toimit asiakkaiden omahoitajana ja teet yhteistyötä tiimin jäsenten kanssa. Huolehdit asiakkaiden hyvinvoinnista ja huolenpidosta osallistuen myös lääkehoidon toteuttamiseen. Olet tärkeä osa talon moniammatillista ja monikulttuurista työyhteisöä. Meillä työtä tehdään positiivisella asenteella jokaista työyhteisön jäsentä arvostaen.

Toimintamme perustana Kultakodeissa on asiakkaiden osallisuutta tukeva mielekäs ja elämänmakuinen elämä. Työpäivään sisältyy asiakkaiden avustamista, huolenpitoa sekä heille tärkeisiin asioihin osallistumisen mahdollistamista. Järjestämme asiakkaille tapahtumia ja harrastetoimintoja yhdessä suunnitellen. Asiakkaille on tarjolla esimerkiksi kuvataide-, musiikki-, liikunta- ja ulkoilutapahtumia sekä erilaisia retkiä ja juhlia.

Voit olla pidemmän kokemuksen omaava ammattilainen tai vastavalmistunut osaaja, tärkeintä on halusi olla mukana vaikuttamassa asiakkaidemme hyvään elämään. Kattavan perehdytyksen lisäksi tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen sekä monipuolisen työkokemuksen hankkimiseen.

Tervetuloa meille Kultakoteihin!

Haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Työpaikan nimi ja osoite: Kultakodit, Ojamonkatu 34, B-rappu, 98100 Lohja
Työaika: jaksotyö 114 h 45 min / 3 vkoa
Tehtävä on vakinainen.

Kelpoisuusvaatimukset:Lähihoitajan koulutus. Lähihoitajan nimikkeellä toimivalta edellytetään oikeutta käyttää tehtävään soveltuvaa nimikesuojattua ammattinimikettä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain §55 mukaista tuberkuloosiselvitystä.

Lisäksi edellytämme hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista osaamista, kiinnostusta ikääntyneiden asiakkaidemme hyvinvoinnin edistämiseen, joustavuutta, kykyä toimia muuttuvissa asiakastilanteissa sekä voimassa olevia lääkelupia tai niiden suorittamista työsuhteen alkaessa.

Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.

1.1.2024 lukien tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote.

Arvostamme kokemusta päihde- ja mielenterveysasiakkaiden sekä muistisairaiden asiakkaiden kanssa työskentelystä.

Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 300 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.

Tehtävästä lisätietoja antaa virka-aikana asumisyksikön esihenkilö Pia Blomberg, p. 044 369 2470.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Palvelutuotannon ohjaus, Asumispalvelut, Keskinen 1 asumispalvelut, Kultakodit

Olemme työnantaja sinulle, joka haluat kokea enemmän, kehittyä osaajana ja olla muuttamassa koko yhteiskuntaa.

Palvelemme 500 000 asukasta Espoossa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä – ja henkilöstömme koostuu 10 000 ammattilaisesta.

Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa koko läntisen Uudenmaan väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaksikielisyys on laajan alueemme rikkaus ja arvostamme molempien kotimaisten kielten osaamista.
Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme hyvään työilmapiiriin ja jokaisen työntekijän hyvinvointiin. Meillä jokainen tietää roolinsa, saa käyttöönsä parhaat työkalut ja kokee olevansa osa yhteisöä, jossa annetaan tukea ja arvostusta.

Tervetuloa Länsi-Uudellemaalle – Nauti vapaa-ajalla urbaanin kaupungin sykkeestä tai maaseudun rauhasta. Meri, järvet ja metsät ovat aina lähelläsi. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on savuton työympäristö.

Ojamonkatu 34

Lohja 08100

Tutustu työnantajaan
  • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Palvelutuotannon ohjaus, Asumispalvelut, Keskinen 1 asumispalvelut, Kultakodit
LUVN-07-165-2627.4.2026 klo 11:48 - 18.5.2026 klo 15:45VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanEi etätyömahdollisuutta2Tehtävä kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE) sopimusalaanTehtäväkohtainen palkka: 2634,25 €/kk
Hae työpaikkaaSuosikiksi
Työpaikan tiedot Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue, Palvelutuotannon ohjaus, Asumispalvelut, Keskinen 1 asumispalvelut, Kultakodit
LUVN-07-165-2627.4.2026 klo 11:48 - 18.5.2026 klo 15:45VakinainenTyösuhdeSopimuksen mukaanEi etätyömahdollisuutta2Tehtävä kuuluu sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE) sopimusalaanTehtäväkohtainen palkka: 2634,25 €/kk