Skip to main content
Liikunnanohjaaja

Hakuaika päättyy 25.6.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Liikunnanohjaajan sijaisuus

Loimaan kaupungin sivistyspalveluissa on haettavana liikunnanohjaajan työsuhde (toimi), joka on sijaisuus ajalle 3.8.2026-31.7.2027.

Liikuntapalvelut hakee joukkoonsa motivoitunutta ja positiivisen elämänasenteen omaavaa työntekijää. Tule liikuttamaan kanssamme kaikenikäisiä loimaalaisia ja lähikuntien väkeä sekä osaksi ammattitaitoista ja sitoutunutta liikuntapalveluidemme tiimiä!

Liikunnanohjaajan ensisijainen työpiste on Loimaan virkistysuimala Vesihovi. Työtehtäviin kuuluu pääasiallisesti erilaisten liikuntaryhmien toiminnan suunnittelu ja vesiliikunnan ohjaus, sekä uimaopetus ja uinninvalvonta. Työ on kokoaikatyö ja sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Työtehtävässä onnistuminen edellyttää itsenäistä työskentelyä, vastuullisuutta, hyviä organisointi- ja vuorovaikutustaitoja sekä joustavuutta.

Tehtävään valittavalta edellytämme soveltuvaa alan ammattitutkintoa sekä SUH:n uimaopettaja/-valvojan pätevyyttä. Työkokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Toimen täyttämisessä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Hakemus tule toimittaa ensisijaisesti Kuntarekryn kautta. Mikäli tämä ei ole mahdollista hakemus toimitetaan postitse osoitteella Loimaan kaupunki/Sivistyspalvelut, Ylistaronkatu 36, 32200 Loimaa.
Kuoreen merkintä ”Hakemus”. Haastattelupäivä on 30.6.2026.

http://www.loimaa.fi

Vesihovin lähiesimies Petri Kajander, puh. 050 3369480, petri.kajander@loimaa.fi
liikuntapalvelupäällikkö Anu Pitkänen, puh. 0500 826 359

Loimaan kaupunki, liikuntapalvelut

Töihin ja asumaan Loimaalle

Loimaa on mukavaan elämiseen sopivan kokoinen n. 15 300 asukkaan maaseutukaupunki, jossa on tilaa elää ja hengittää jokien halkomissa peltomaisemissa. Maaseutukaupungissa saat molemmat — maaseudun rauhan ja turvallisuuden sekä kaupungin monipuoliset palvelut ja harrastusmahdollisuudet kaikenikäisille. Asumiseen löytyy laadukkaita vaihtoehtoja modernista kaupunkiasumisesta maaseudun idyllisiin kohteisiin. Keskeinen sijainti ja hyvät kulkuyhteydet takaavat sen, että Loimaa on aina lähellä. Eläminen on edullista ja arki sujuu.

Loimaan kaupungilla työskentelee noin 550 ammattilaista. Palvelualueita ovat sivistys-, tekninen-, elinvoima-, ja hallintopalvelut.

Loimaan kaupunki haluaa olla hyvä työpaikka. Kaupungin ja toimintamme arvot ovat asukaslähtöisyys, uudistuskyvykkyys, vastuullisuus ja yhteistyökyky. Työntekijöidemme on mahdollista osallistua monipuolisiin koulutuksiin, meillä on käytössä mm. eduhousen koulutusportaali. Tarjolla on monipuoliset kulttuuri- ja liikuntaedut. Tarjoamme kaupungin uimahallin- ja kuntosalin vapaan käytön ja osallistumismahdollisuuden kaupungin muuhun tyhy- toimintaan sekä liikunta- ja kulttuuriedun. Kaupungin työntekijöillä on myös lounas- ja työsuhdepolkupyöräetu. Loimaan kaupunki on savuton työpaikka.

Tervetuloa töihin Loimaalle

Ylistaronkatu 36

Loimaa 32200

  • Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Loimaan kaupunki
    Loimaan kaupunki, liikuntapalvelut
    73159811.6.2026 klo 16:30 - 25.6.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde3.8.2026Tasopalkka 2608,06
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Loimaan kaupunki
    Loimaan kaupunki, liikuntapalvelut
    73159811.6.2026 klo 16:30 - 25.6.2026 klo 15:00MääräaikainenTyösuhde3.8.2026Tasopalkka 2608,06