Skip to main content
Määräaikainen erityisluokanopettajan tehtävä

Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Etsimme erityisluokanopettajaa määräaikaiseen tehtävään 4.8.2026–31.7.2027 Kanavan yläkouluun pienryhmän opettajaksi.

Lempäälän opetuspalveluissa tarjoamme sinulle merkityksellisen työn, osaavan ja kannustavan työyhteisön, hyvät henkilöstöedut sekä mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen. Yksiköissämme tärkeitä asioita ovat yhteistyö, avoimuus ja kehittyminen.

Erityisopettajan tehtävissä vastaat opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista opetussuunnitelman mukaisesti. Työhön sisältyy tiivistä yhteistyötä oppilaiden, huoltajien ja koulun henkilöstön kanssa. Pääset myös osallistumaan koulun toiminnan kehittämiseen. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavaa työotetta sekä pedagogista osaamista ja kehittämistä. Eduksi katsotaan toimiminen pienryhmän tai erityisluokan opettajana.

Edellytämme tehtävään valittavalta soveltuvaa koulutusta sekä opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (1998/986) mukaista kelpoisuutta. Palkkaus määräytyy OVTES:in mukaisesti. Tehtävissä noudatetaan 4 kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä tarvittavat kelpoisuustodistukset.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Hakuvaiheessa rekrytoijalta piilotetaan hakijan tunnistetiedot yhdenvertaisen hakijakokemuksen varmistamiseksi. Rekrytoija ei siis näe seuraavia tietoja: nimi, syntymäaika, sukupuoli, yhteystiedot ja liitteet esim. CV ja erillinen hakukirje. Toivomme sinun ottavan huomioon anonyymin rekrytoinnin hakukirjettä/hakutekstiä kirjoittaessasi. Rekrytoivalla esihenkilöllä on pääsy yllä mainittuihin hakijoiden tunnistetietoihin vasta, kun päätös haastatteluihin kutsumisesta on tehty.

Kanavan koulun rehtori Juho Knuuti, p. 050 383 9693
Kanavan koulun apulaisrehtori Jenny Sihvo, p. 040 5371072
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi

Voit kysyä olosuhteista ja erityistarpeista myös anonyymisti, jolloin voit olla yhteydessä Miri Ahoseen sähköpostitse etunimi.sukunimi@lempaala.fi. Selvitämme asian sinulle paljastamatta henkilöllisyyttäsi rekrytoivalle esihenkilölle.

Lempäälän kunta, Kasvatuksen ja opetuksen palvelualue, Opetuspalvelut / perusopetus

Lempäälä lähelläsi – tervetuloa Suomen suurimpaan kyläyhteisöön!

Lempäälä on kasvava ja kehittyvä noin 25 000 asukkaan kunta Tampereen naapurissa, erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Meillä kaikki on lähellä – arki sujuu ja elämykset löytyvät käden ulottuvilta. Viemme kuntaa rohkeasti eteenpäin yhteistyössä aktiivisten yhteisöjen ja osaavien yritysten kanssa.

Kuntakonsernissamme työskentelee noin 1000 eri alojen osaajaa. Lempäälässä työntekijät tunnetusti viihtyvät. Tarjoamme laajat henkilöstöedut: monipuoliset työterveyspalvelut sekä liikunta-, kulttuuri-, hyvinvointi-, työmatka- ja lounasedut tukevat arkea ja jaksamista.

Työympäristömme turvallisuus ja yhdenvertaisuus ovat meille tärkeitä arvoja. Meillä tehdään työtä toisiamme tukien sekä lempeästi arvostaen – kuntalaisten parhaaksi.

Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden Lempäälää!

Tampereentie 1

Lempäälä 37500

  • Tobacco-free workplace
  • UNICEF Child Friendly City
  • We Invest in Orientantion
  • Good Mood Workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Lempäälän kunta
    Lempäälän kunta, Kasvatuksen ja opetuksen palvelualue, Opetuspalvelut / perusopetus
    LEM-05-10-2629.4.2026 klo 08:45 - 13.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde4.8.2026-31.7.2027OVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Lempäälän kunta
    Lempäälän kunta, Kasvatuksen ja opetuksen palvelualue, Opetuspalvelut / perusopetus
    LEM-05-10-2629.4.2026 klo 08:45 - 13.5.2026 klo 15:00MääräaikainenVirkasuhde4.8.2026-31.7.2027OVTES