Hakuaika päättyy 20.4.2026 klo 15:00
Musiikin hahmotusaineiden opettaja
Etsimme joukkoomme luovaa ja innostavaa musiikin hahmotusaineiden opettajaa määräaikaiseen virkaan lukuvuodeksi 2026-2027.
Sinulla on monipuolista pedagogista osaamista ja rohkeutta kehittää ja uudistaa opetusta. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä oma-aloitteisuutta. Tehtävään kuuluu musiikin hahmotusaineiden opetus musiikkiopiston opetussuunnitelman mukaan. Opetettavia aineita myös sävellys ja improvisointi sekä valinnaisten musiikkiteknologiakurssien suunnittelu ja opetus. Virkaan voi kuulua myös soitonopetusta. Tulet työskentelemään yhteistyössä ammattitaitoisen opettajakunnan kanssa. Musiikkiopistossa on 36 opettajaa, joista noin puolet on viranhaltijoita ja puolet tuntiopettajia. Riihimäen musiikkiopisto tekee aktiivista yhteistyötä myös ympäristökuntien oppilaitosten kanssa.
Hakijalla tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 §19 mukainen laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta antavan opettajan kelpoisuus, eli soveltuva alan ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto tai asianomaisen taiteenalan vähintään opistoasteinen opettajantutkinto. Valitun henkilön on esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on kuusi kuukautta.
Viran opetusvelvollisuus on 23 vuosiviikkotuntia ja tehtäväkohtainen palkka on 2 416 €- 2 933 €/kk riippuen valittavan henkilön kelpoisuudesta. Sen lisäksi voit saada työkokemukseesi perustuvaa vuosisidonnaista lisää sekä mahdollisia erikseen määriteltyjä lisiä erillistehtävistä. Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Hakuaika päättyy 20.4.2026 klo 15. Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry-järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen 20.4.2026 klo 15.00 mennessä osoitteeseen: Riihimäen musiikkiopisto Valtakatu 10, 11130 Riihimäki. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.
Alustavan suunnitelman mukaan haastatteluun kutsutaan osa hakijoista ja haastattelut järjestetään viikolla 18 Riihimäellä.
Apulaisrehtori Minna Kajander, puh. 050 574 9927 tai minna.kajander@riihimaki.fi
Riihimäen kaupunki, 02 Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Vapaa sivistystyö ja taiteen perusopetus, Musiikkiopisto
Haluaisitko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta?
Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä ja tuottamaan asiantuntevaa palvelua kuntalaisillemme. Vuosittainen henkilöstökyselymme osoittaa, että meillä on toimivat työyhteisöt ja esihenkilötyömme saa kiitosta. Huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex-etu, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla.
Olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toivomme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta.
Vuosi 2026 on Riihimäen kaupungilla omistettu osaamisen kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle. Lupa oppia -teemavuoden tavoitteena on vahvistaa oppivan organisaation kulttuuriamme ja kannustaa työntekijöitämme hyödyntämään monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Teemavuonna haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme inspiraatiota, tukea ja tilaisuuksia oppia niin yhdessä kuin itsekseenkin.
Tervetuloa työkaveriksemme!
Valtakatu 10
Riihimäki 11130
Riihimäen kaupunki
Riihimäen kaupunki