Hakuaika päättyy 8.5.2026 klo 12:00
Savonlinnan kaupunki hakee Taidelukiolle päätoimista tuntiopettajaa (kuvataide) määräaikaiseen sijaisuuteen ajalle 10.8.2026-4.6.2027
Savonlinnan Taidelukiossa toimii kuvataidelukio ja musiikkilukio. Oppilaitos on valittu opetusministerin päätöksellä valtakunnalliseksi kehittäjälukioksi ajalle 2026-20231. Oppilaitos on suorittanut vastaavaa tehtävää vuodet 2018-2025. Kuvataidelukiossa järjestetään vuosittain n. 70 kuvataiteen opintojaksoa. Kuvataidelukiossa työskentelee viisi lehtoria/ päätoimista tuntiopettajaa sekä ompelun tuntiopettaja. Taidelukion kuvataidelukion opetussuunnitelma on luettavissa LOPS2021-asiakirjasta (s. 274-314).
Odotamme hakijalta kykyä opettaa joitakin tai useaa seuraavista; valokuvaus, elokuvan teko, lehden taittaminen, digitaalinen piirtäminen, animaatio. Lisäksi odotamme hakijalta monipuolista osaamista visuaalisessa ja digitaalisessa mediassa.
Adoben ohjelmien hallinta katsotaan myös hakijalle eduksi. Valitun henkilön tulee osallistua ns. kuvistiimin jäsenenä koulun yhteisiin tapahtumiin, näyttelyihin ja projekteihin. Valitulla henkilöllä tulee olla vahvaa pedagogista otetta, hyviä sosiaalisia taitoja, yhteistyökykyä ja innostusta ohjata nuoria luovaan työskentelyyn
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Tehtävässä noudatetaan neljän (4) kuukauden koeaikaa.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote.
Hakemukset, johon liitetään kelpoisuuden osoittavat opintotodistukset ja ansioluettelo toimitetaan 8.5.2026 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Alkuperäiset opintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja antaa:
Savonlinnan Taidelukion rehtori Reima Härkönen, reima.harkonen@savonlinna.fi, p.044 417 4550
Savonlinnan Taidelukion rehtori Reima Härkönen, reima.harkonen@savonlinna.fi, p.044 417 4550
Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Perusopetus, Taidelukio
Savonlinna on kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä. Kaunis 33 000 asukkaan saaristokaupunki tarjoaa viehättävät puitteet hyvään elämään, jossa korostuvat viihtyisä asuinympäristö, hyvät palvelut, monipuoliset opiskelumahdollisuudet ja kehittyvä elinkeinorakenne. Noin puoli miljoonaa matkailijaa vuosittain sekä vahva ja kasvava metsäteollisuus ja teknologiateollisuus ovat vireän Savonlinnan tunnusmerkkejä. Kansainvälisesti kaupunki tunnetaan keskiaikaisesta Olavinlinnasta ja oopperajuhlista sekä ainutlaatuisesta järviluonnosta.
Savonlinnan kaupungilla työskentelee yli 1000 työntekijää. Tarjoamme kuntalaisille laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita asumiseen, ympäristöön, kasvatukseen ja opetukseen liittyen. Olemme myös vahvasti kehittämässä alueen elinvoimaisuutta ja tukemassa uusia innovaatioita. Meille on tärkeää, että työntekijämme voivat hyvin ja tuntevat iloa omasta työstään, mikä näkyy myös työhyvinvointikyselyiden korkeissa tuloksissa. Työhyvinvoinnin edistämiseksi on tarjolla mm. liikunta-, hieronta- ja kulttuurietu. Savonlinnan kaupunki on savuton työpaikka.
Olavinkatu 27
Savonlinna 57130
Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Perusopetus, Taidelukio
Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Perusopetus, Taidelukio