Hakuaika päättyy 27.2.2026 klo 23:59
Haemme Principal Research Scientistia vakituiseen työsuhteeseen 1.5.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Principal Research Scientistin tehtäviin kuuluu tutkimus, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan johtaminen omalla tutkimusalueellaan. Keskeiset tehtävät ovat verkostotyö, rahoituksen hankkiminen sekä opetuksen kehittäminen ja opettaminen. Tehtäviin kuuluu erityisesti HAMKin aktiivisen roolin vahvistaminen Defence Innovation Network Finland (DEFINE) -ekosysteemissä. Haettavan henkilön odotetaan toimivan keskeisenä kehittäjänä ja edistävän HAMKin vaikuttavuutta, verkostoja ja yhteistyömahdollisuuksia DEFINE -toiminnassa. Tehtävä sijoittuu Riihimäelle.
Principal Research Scientist osallistuu meneillään olevaan hankkeeseen. Hankkeessa rakennetaan kehitysympäristö koneoppimismallien kouluttamiseen miehittämättömille laitteille. Lisäksi hankkeessa kehitetään virtuaalinen testausympäristö, joka madaltaa yritysten kynnystä uusien ratkaisujen ja innovaatioiden kehittämiseen. Syksyllä 2026 HAMKissa käynnistyy Kokonaisturvallisuuden teknologiaratkaisut (YAMK) -koulutus. Haettavan henkilön odotetaan osallistuvan tämän koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen.
Tehtävän vastuut:
- TKI- toiminnan johtaminen ja kehittäminen, jossa tavoitteena on luoda uusia ratkaisuja hyödyntäen paikallista tekoälyä ja kehitystoiminta tehdään tiiviissä yhteistyössä ensisijaisesti puolustus ja turvallisuusalan yritysten kanssa.
- Kehitystoiminnan rahoituksen hakeminen.
- Paikallisten tekoälyratkaisujen kehittämistä tukevan infrastruktuurin rakentaminen ja tarvittavan osaamisen kehittäminen yhteistyössä HAMKin eri tutkimusryhmien kanssa.
- Vastuu uuden ylemmän AMK -koulutuksen käynnistämisestä ja toteuttamisesta
Hakijalta edellytetään:
- Tohtorin tutkintoa tehtävään soveltuvalta alalta
- Vähintään 3-5 vuoden työkokemusta tekoälyratkaisujen kehittämisestä
- Yhteistyökyvykkyyttä sekä alan yritysten että HAMKin olemassa olevien tutkimusryhmien kanssa
- Kiinnostusta koulutuksen kehittämiseen ja toteutukseen
- Työkokemus puolustus- tai kaksikäyttöteknologioissa katsotaan eduksi
Mikäli hakija ei täytä vaatimuksia hänet voidaan valita kolmen vuoden määräaikaiseen Principal Research Scientist, tenure track, ohjelmaan.
Pyydämme toimittamaan hakemukset 27. helmikuuta mennessä Kuntarekryyn ja liittämään hakemukseen motivaatiokirje sekä Tenk CV tämän ohjeen mukaisesti: https://tenk.fi/en/advice-and-materials/template-researchers-curriculum-vitae
Jukka Pulkkinen, puh. +358 50 461 8927, jukka.pulkkinen@hamk.fi
HAMK Tech
Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on oppimis- ja tutkimusyhteisö tekijöille, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Meitä on yli 10 000 biotalouden, hyvinvoinnin, koulutuksen, liiketoiminnan, muotoilun ja teknologian tulevaisuuden tekijää. Toimimme seitsemällä kampuksella, verkossa ja kansainvälisesti. Opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneillemme tarjoamme erinomaiset työkalut ja ympäristöt tehdä työtä ja hyödyllisiä tekoja yhdessä.
Kaartokatu 2
Riihimäki 11100
- Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy