Hakuaika
Tervetuloa rakentamaan omannäköistä työarkea Keski-Suomen hyvinvointialueelle!
Haemme sosiaalityöntekijää lapsiperheiden varhaisen tuen perhesosiaalityöhön Jyväskylä - Muurame -alueelle määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 2.2.-26.6.2026.
Lapsiperheiden sosiaalityöntekijänä pääset tekemään sosiaalihuoltolain mukaista suunnitelmallista asiakastyötä alle 18-vuotiaiden erityistä tukea tarvitsevien lasten omatyöntekijänä. Kokoat tai osallistut asiakkaan monitoimijaisiin palveluverkostoihin, myönnät sosiaalihuoltolain mukaisia palveluita sekä seuraat niiden vaikuttavuutta. Käsittelet omasta asiakkaasta tulleet lastensuojeluilmoitukset. Työskentely asiakkaiden kanssa on yksilöllistä, perhelähtöistä sekä muutosta tukevaa ja perustuu perheen haluun ottaa tukea vastaan.
Perhesosiaalityön asiakkuuteen ohjaudutaan palvelutarpeen arvioinnin kautta. Asiakkuuden taustalla voivat olla toimintakykyä alentavat syyt, esimerkiksi haasteellinen elämäntilanne tai elämäntilanteen muutos, neuropsykiatrisista tai mielenterveyden haasteista johtuva monialaisen tuen tarve tai vanhemman jaksamisen vaikeudet.
Keskisellä alueella on 14 sosiaalityöntekijän virkaa, 6 sosiaaliohjaajan virkaa sekä kaksi johtavaa sosiaalityöntekijää kolmessa eri tiimissä. Ammattitaitoisilta tiimeiltä ja esihenkilöltä saat tukea omaan työhösi. Työn tuen rakenteina ovat viikoittaiset tiimipalaverit, yksikön omat infotiimit, työparityön mahdollisuus sekä säännöllinen työnohjaus. Työntekijöillä on mahdollisuus osallistua työtä tukevaan ammattitaitoa ylläpitävään koulutukseen. Tiimeissä on otettu systeeminen työote käyttöön. Työpisteesi sijaitsee Jyväskylässä.
************************************
Terveiset tiimikavereilta: ”Meillä on todella huippu työyhteisö ja esihenkilöt! Oman elämän sovittaminen työhön on meillä helppoa. Esihenkilöt ovat myös aidosti kiinnostuneista työhyvinvoinnistamme ja jaksamisestamme.”
************************************
Työhyvinvointiasi tukee tiimien hyvä yhteishenki, mukavat työkaverit sekä työtä kehittävä ote. Työ on joustavaa ja mahdollistaa osittaisen etätyöskentelyn. Työstä saa kilpailukykyisen korvauksen. Työsuhde-etuina tarjoamme monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla.
-------
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys. Mikäli tehtävään ei saada kelpoisuuden täyttävää henkilöä, voidaan siihen määräajaksi palkata henkilö, joka on suorittanut ammattihenkilölain (817/2015) 12 §:n mukaiset opinnot.
Arvostamme reflektiivistä työskentelyotetta, joustavuutta ja kehittämismyönteisyyttä. Eduksi katsomme aiemman työkokemuksen, joka on kertynyt lasten ja perheiden kanssa tehdystä sosiaalityöstä tai muusta sosiaalityöstä, sekä sosiaalihuoltolain hallinnan. Tehtävässä tarvitaan erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja ratkaisujen tekemiseen, sekä kykyä toimia monitoimijaisissa verkostoissa sekä tiimeissä.
Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote (lasten kanssa työskentely).
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Virassa noudatetaan koeaikaa ja virkaan valittavan tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys.
Haastattelut on suunniteltu pidettävän 29.1.-30.1.
Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi!
#hyvaks #hyvätyöarki ❤
http://www.hyvaks.fi
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/keski-suomen-hyvinvointialue/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut-sosiaalityontekijat/
Annamme mielellämme lisätietoja, kysy lisää:
-
Sari Minkkinen, johtava sosiaalityöntekijä
p. 040 486 2429
sari.minkkinen@hyvaks.fi
-
Heli Saarivainio, johtava sosiaalityöntekijä
p. 040 190 5097
heli.saarivainio@hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue
Vastaamme noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Edistämme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta Keski-Suomessa vaikuttavasti ja laajalla yhteistyöllä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.