Skip to main content
Tanssin päätoiminen tuntiopettaja

Hakuaika päättyy 11.5.2026 klo 16:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Kuhmo on Suomen metsäkeskeisin kaupunki, joka on tunnettu korkeatasoisesta musiikki- ja kirjallisuuskulttuurista, erityisesti kamarimusiikista ja Kalevalasta sekä yhteisöllisestä elämäntavasta, jossa arvostetaan hyvän jakamista, osaamista ja laatua.

TANSSIN PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN SIJAISUUS 1.8.2026 - 31.7.2027
Kuhmon musiikkiopisto on yhteisö, jossa oppilaat ja opettajat viihtyvät. Saat tulla kehittämään Kuhmon kukoistavaa tanssin opetusta. Teemme tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion kanssa. Työympäristönä Kuhmon musiikkiopisto tarjoaa upeat puitteet sekä kannustavan työyhteisön tuen. Kuhmon musiikkiopisto järjestää taiteen perusopetusta tanssissa yleisen oppimäärän mukaan. Viikkotunteja on vähintään 16. Viikoittain opetettavia ryhmiä on noin 12. Tuntimäärä tarkentuu lukuvuoden alussa. Lukukausien päätteeksi toteutamme tanssinäytökset Kuhmo-talon
Lentua-salissa. Lentua-sali on lähes 700-paikkainen sali, jossa voidaan toteuttaa myös korkeatasoista ääni- ja valosuunnittelua.
Opetettavia tanssilajeja ovat tällä hetkellä lastentanssi, jazztanssi, baletti ja nykytanssi, mutta tanssilajeja voidaan muokata sinun omien vahvuuksiesi mukaan. Todennäköisesti avaamme rekrytoinnin vakituiselle tanssinopettajalle lähivuosina.

Edellytämme valituksi tulleelta innostunutta ja luovaa otetta opettamiseen, hyviä työyhteisötaitoja sekä kehittäjän mieltä. Pääset osaksi hyvinvoivaa työyhteisöä. Kuhmo on monine festivaaleineen kulttuurimyönteinen kaupunki. Paikkakunnalla asuvat ammattitaiteilijat muodostavat yhteisön, jossa saat vertaistukea ja ideoita. Suhtaudumme joustavasti opettajiemme omiin taiteellisiin projekteihin. Voimme avustaa asunnon hankkimisessa.
Haettavana olevan tanssin päätoimisen tuntiopettajan sijaisuus sijoittuu Kuhmoon.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen
nro 986/1998 mukaisesti. Palkkaus ja opetusvelvollisuus määräytyvät OVTES:n mukaisesti. Tehtävä täytetään kuuden (6) kuukauden koeajalla. Virkaa haetaan Kuntarekryn kautta. Hakemuksen liitteenä tulee olla ajan tasalla oleva ansioluettelo sekä jäljennökset kelpoisuuden osoittavista todistuksista. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Tehtävään valitun on toimitettava nähtäväksi hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen voimassa oleva rikosrekisteriote sekä alkuperäiset tutkintotodistukset 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.

http://www.kuhmo.fi

Kuhmon musiikkiopiston rehtori Elisa Kerola
p. 044 7255 440

Kuhmon kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Musiikkiopisto

Kuhmo on noin 8000 asukkaan kaupunki Kainuun, Suomen ja Euroopan unionin itärajalla. Kuhmo tunnetaan monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ja erämaaluonnosta. Kuhmon kaupungissa työskentelee noin 320 eri ammattialojen osaajaa. Tule mukaan tuottamaan palveluja kaupunkilaisille.

Koulukatu 1

Kuhmo 88900

  • Tobacco-free workplace
  • Tutustu työnantajaan
    • Etätyö: Ei etätyömahdollisuutta
    Kuhmon kaupunki
    Kuhmon kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Musiikkiopisto
    72218027.4.2026 klo 16:30 - 11.5.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026Ei etätyömahdollisuuttaOVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Kuhmon kaupunki
    Kuhmon kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelualue, Musiikkiopisto
    72218027.4.2026 klo 16:30 - 11.5.2026 klo 16:00MääräaikainenVirkasuhde1.8.2026Ei etätyömahdollisuuttaOVTES