Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 23:59
Hae rakennusalan tuntiopettajaksi Treduun!
Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Koulutamme osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Aikuisille kohdennamme täsmällisiä, työelämän osaamistarpeeseen vastaavia koulutuksia. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta. Lisäksi Tredu järjestää Tampereella aikuisten perusopetusta. Koulutus on suunnattu yli 17-vuotiaille henkilöille, joilla peruskoulu on kesken tai jotka haluavat täydentää aiempia opintojaan.
Haemme rakennusalan tuntiopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027.
Tehtäviisi kuuluu rakennusalan perustutkinnon opetustehtävät eri osaamisaloilla, painottuen maa‑ ja talonrakentamiseen. Työhön sisältyy sekä teoria‑ että käytännön opetusta sekä opiskelijoiden työssäoppimisen ohjaamista ja siihen liittyvien käytännön järjestelyiden koordinointia yhteistyössä työelämän kanssa. Tehtävän hoitamisessa tarvitset voimassa olevaa vähintään B-luokan ajokorttia.
Kelpoisuusvaatimuksena on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun asetuksen (A 986/1998 § 13, muutettu 1150/2017) mukainen ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus. Koska opetustehtävä edellyttää erityisen vahvaa käytännön ammattitaitoa rakennusalan työtehtävistä, kelpoiseksi katsotaan myös alan soveltuva erikoisammattitutkinto, pedagogiset opinnot ja vähintään viiden vuoden työkokemus opetettavalta alalta.
Eduksi katsotaan ohjaus-/opetustyökokemus, Wilma-opiskelijahallintaohjelman ja digitaalisten Moodle ja Teams-oppimisympäristöjen tunteminen sekä hyvä perehtyneisyys rakennusalan työturvallisuusasioihin. Lisäksi katsomme eduksi vahvan osaamisen maarakentamisen ja perustustöiden työtehtävistä, sillä opetustehtävät tulevat keskittymään erityisesti näiden osa‑alueiden opettamiseen. Eduksi katsotaan myös C-luokan ajokortti.
Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn.
Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.
Palkkaus OVTES:n mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, vuosisidonnaisesta lisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä.
Käytämme viroissa koeaikaa, joka määräaikaisessa palvelussuhteessa on enintään puolet palvelussuhteen kestosta.
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Mika Uronen, puh. 040 711 5439, etunimi.sukunimi@tampere.fi.
Hakuaika päättyy 13.5.2026.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Koulutuspäällikkö Mika Uronen, puh. 040 711 5439, etunimi.sukunimi@tampere.fi
Tampereen kaupunki, Tredu Ammatillinen koulutus
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 9 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Tampereen kaupunki, Tredu Ammatillinen koulutus
Tampereen kaupunki, Tredu Ammatillinen koulutus