Skip to main content
Tuntiopettaja, rakennusmaalaus / Tredu

Hakuaika päättyy 13.5.2026 klo 23:59

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Tule meille rakennusmaalauksen tuntiopettajaksi!

Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Koulutamme osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Aikuisille kohdennamme täsmällisiä, työelämän osaamistarpeeseen vastaavia koulutuksia. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta. Lisäksi Tredu järjestää Tampereella aikuisten perusopetusta. Koulutus on suunnattu yli 17-vuotiaille henkilöille, joilla peruskoulu on kesken tai jotka haluavat täydentää aiempia opintojaan.

Haemme rakennusmaalauksen tuntiopettajaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 1.8.2026-31.7.2027 Tredun Hepolamminkadun kampukselle.

Tehtäviisi kuuluu pintakäsittelyn perustutkinnon eri tutkinnon osien opetus, ohjaus ja arviointi. Työsi painottuu käytännönläheiseen opetukseen sekä opiskelijoiden ammatillisen osaamisen kehittämiseen työelämälähtöisesti. Tehtäviisi kuuluu rakennusmaalauksen opetuksen ja ohjauksen lisäksi osaamisperusteinen arviointi ja henkilökohtaistaminen (HOKS), opiskelijoiden työelämässä oppimisen ohjaus ja yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Osallistut koulutuksen kehittämiseen osana tiimiä ja turvallisen ja laadukkaan oppimisympäristön ylläpitämiseen.

Sinulla on:
• soveltuvaa pintakäsittelyalan koulutusta ja vahvaa alan käytännön työkokemusta
• osaamista rakennusmaalauksesta, ulkomaalauksesta, tapetoinnista ja tasoitetöistä
• kokemusta asiakaskohteissa työskentelystä
• kokemusta toimia nuorten opiskelijoiden kanssa ohjaus- ja opetustilanteissa
• kokemusta teline- ja nosturityöskentelystä

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 § 13 mukaan. Kelpoiseksi katsotaan myös tehtävään soveltuva erikoisammattitutkinto laajalla pintakäsittelyalan työkokemuksella sekä vähintään viiden vuoden työkokemuksella ja suoritetuilla opettaja opinnoilla. Tehtävän hoitaminen edellyttää voimassa oleva B-ajokorttia

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Palkkaus OVTES:n mukaisesti. Palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta, vuosisidonnaisesta lisästä sekä mahdollisista muista palkanlisistä. Käytämme viroissa 6 kuukauden koeaikaa.

Pyydämme, että merkitset hakemukseesi kelpoisuutesi ja liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa tiimivastaava Jonas Helin, puh. 040 137 3847 ja koulutuspäällikkö Marja Lehtisaari, puh. 040 806 3151.

Hakuaika päättyy 13.5.2026.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo . Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.

Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!

http://www.tampere.fi/tyo

tiimivastaava Jonas Helin, puh. 040 137 3847 ja koulutuspäällikkö Marja Lehtisaari, puh. 040 806 3151.

Tampereen kaupunki, Tredu

Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 9 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Hepolamminkatu 10

Tampere 33720

  • Tobacco-free workplace
  • Good Mood Workplace
  • Tutustu työnantajaan
    Tampereen kaupunki
    Tampereen kaupunki, Tredu
    TRE-01-544-2630.4.2026 klo 08:00 - 13.5.2026 klo 23:59Määräaikainen1.8.2026 - 31.7.2027OVTESOVTES
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Tampereen kaupunki
    Tampereen kaupunki, Tredu
    TRE-01-544-2630.4.2026 klo 08:00 - 13.5.2026 klo 23:59Määräaikainen1.8.2026 - 31.7.2027OVTESOVTES