Hakuaika päättyy 1.6.2026 klo 15:00
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikainen tehtävä Soittajankankaan päiväkodissa.
Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!
Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAN määräaikainen tehtävä Soittajankankaan päiväkodissa ajalle 3.8.2026 - 31.5.2027. Tehtävä sijoittuu työsuhteen alkaessa 5-6-vuotiaiden ryhmään.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja osallistuu ryhmän toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin yhdessä tiimin kanssa.
Soittajankangas on viisiryhmäinen päiväkoti, jossa toimii pedagogisesti taitava, iloinen työntekijäjoukko. Päiväkodissamme toteutetaan puoli päivää pihalla -pedagogiikkaa ja luontokasvatus on lähellä sydäntämme. Työntekijät ovat innovatiivisia ja innostuvia.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 28§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon edellytetään lasten ja nuorten suuntautumisopinnot.
Lisäksi edellytetään positiivisen pedagogiikan osaamista ja toteuttamista. Tehtävässä edellytetään lisäksi tiimityöskentelytaitoja, paineensietokykyä sekä joustavuutta. Eduksi katsotaan kokemus tuen tarpeessa olevien lasten tukemisesta.
Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtäväkohtainen palkka muodostuu tasopalkkajärjestelmän sekä osaamisen ja vastuun tasojen mukaisesti 2 456,83 € - 2567,07 € välille. Varsinainen palkka koostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja mahdollisista muista KVTES:n mukaisista tasolisistä.
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain 55 §:n mukaan työnantajan vastuulla on vaatia ennen töiden aloittamista työntekijältä ja harjoittelijalta/opiskelijalta luotettava selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Selvitys tehdään ennen työsopimuksen tekemistä.
Tehtävässä käytetään koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/7336/2026. Hakemus on toimitettava 1.6.2026 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja antaa päiväkodin johtaja Sanna Paukkunen, p. 040 631 4537 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Soittajankankaan päiväkoti
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Oulun kaupunki on savuton työpaikka.
Kunniamarssi 1
Oulu 90650
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Soittajankankaan päiväkoti
Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Soittajankankaan päiväkoti